Nuorten Leijonien riveissä vuoden alkuvaiheilla kultaa voittanut Sebastian Repo vaihtoi osoitetta Liigassa maanantaina.

Repo oli jäänyt vähälle vastuulle Pelicansissa ja hänet lähetettiin myös Mestiksen puolelle.

Maanantaina Repo ja Pelicans purkivat yhteisen sopimuksen, minkä jälkeen 20-vuotias hyökkääjä siirtyi Tapparaan.

Sen riveissä hän oli heti kehissä, kun kirvesrinnat kohtasivat tiistain kotiottelussa KooKoon.

Ja hyvän alun uudessa seurassa Repo sai. Toisen erän alkuhetkillä hän nimittäin siirsi Tapparan 2-0-johtoon.

Repo oli sijoitettu Tapparan nelosketjuun Juhani Jasun ja Otto Rauhalan vierelle.

Aivan ensimmäisiä liigamaaleja Repo ei ole iskemässä, sillä hänen viime kautensa Pelicansissa oli varsin tuloksekas. Repo nimittäin tykitti 15 maalia ja yhteensä 28 tehopistettä runkosarjan 50 ottelussa.