Colorado Avalanche päätti laittaa vasta suomalaishyökkääjän Mikko Rantasen AHL:ään, sillä Rantanen kärsi runkosarjan alla loukkaantumisesta.

Mutta nyt Rantasta, 19, ollaan nostamassa nopeasti takaisin ylös.

Denver Postin mukaan kutsu NHL-ryhmän mukaan olisi tulossa ensi viikolla.

Avalanchella on peräti kuuden päivän tauko peleistä sen jälkeen, kun se kohtaa lauantaina Florida Panthersin.

Vielä täksi aikaa Rantanen jätettäisiin AHL:ään pelaamaan, mutta tauon jälkeen hän olisi jälleen Avalanchen NHL-ryhmässä mukana.

Molemmat, sekä Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar että GM Joe Sakic ovat puhuneet siitä, että Rantanen tulisi pelaamaan kahdessa kärkiketjussa sen jälkeen, kun hänet otetaan jälleen NHL:n puolelle.

Viime kaudella Rantanen sai kokeilla ylhäällä yhdeksän ottelun ajan. Muuten kausi meni AHL:ssä, toki siellä hyvin tehokkaissa merkeissä. Rantanen nakutti 52 runkosarjaotteluun peräti 60 (24+36) tehopistettä.

Vuodenvaihteessa hän toimi Nuorten Leijonien kapteenina MM-kultaa voittaneessa joukkueessa.