NHL-seurassa Dallas Starsissa mentiin viime kausi kahden suomalaisvahdin voimin.

Tolppien välissä olivat sekä Kari Lehtonen kuin Antti Niemi.

Ongelmia tuli kuitenkin vastaan varsinkin pudotuspeleissä, missä Stars kävi melkoista rulettia kaksikon välillä.

Kesällä moni taho on huhunnut Starsin etsivän uutta ratkaisua ongelmaan.

Starsin GM:n Jim Nillin on uskottu olevan tiukasti Tampa Bay Lightningin maalivahdin Ben Bishopin perässä.

– Nill tunsi, että maalivahtitilanteeseen on mahdollisesti tehtävä korjausliikkeitä sen jälkeen, mitä loppukausi Dallasissa oli. Tilanteesta tuli kysymysmerkki heille ja ongelmasta tuli koko ajan isompi. Stars on kuitenkin mennyt kesää eteenpäin ilman muutoksia ja on turha painaa liian aikaisin paniikkinappulaa, TSN:n toimittaja Darren Dreger totesi radiossa.

Dreger lisäsi, että Bishopin hinta on varsin kova, mutta loppupeleissä hänen hankintansa olisi kuitenkin järkevä liike Starsilta.

Ongelmaksi muodostuu vain se, että miten Stars saisi ujutettua toisen nykyisen maalivahtinsa mukaan kauppaan. Nill kun ei halua päätyä tilanteeseen, jossa Dallasissa olisi kolmikko Bishop-Lehtonen-Niemi.

Bishopin nykyisen seuran Lightningin uskotaan menevän tulevaisuuteen vahvasti nuoren venäläisvahdin Andrei Vasilevskin johdolla ja se on tiukassa palkkakattotilanteessa.