Ottawa Sunin haastattelussa NHL-seuran johtohenkilö uskoo varaustilaisuuden ykkösvarauksen olevan vielä epäselvä. Toimijan mukaan Patrik Laineen huima loppukausi voi pistää pakan sekaisin.

– Se, mitä Laine teki viimeisen kolmen kuukauden aikana, se on ennenkuulumatonta. Varausikäiset pelaajat eivät ole koskaan olleet aikuisten MM-kisoissa parhaita pelaajia, toimija kommentoi.

Anonyymiksi jäänyt henkilö sanoo, ettei Laineen tapaista kautta ole varausikäiseltä pelaajalta nähty koskaan.

– En usko, että tuota on ikinä tapahtunut. Ainoa kenen muistan pärjänneen aikuisten kisoissa on Eric Lindros vuoden 1991 Canada Cupissa varauksensa jälkeen.

Laineen povataan menevän kahden ensimmäisen varausvuoron aikana.