MTV Sportin mukaan ja sen haastattelussa Petteri Nummelin myöntää, että hän on hyvin vahvasti menossa ensi kaudeksi pelaamaan Norjan liigaan.

Neuvottelut Storhamarin kanssa ovat pitkällä.

– Kyllä se näin on. Aika pitkään on jo neuvoteltu ja homma on kiinni enää muutamasta detaljista. Katsotaan nyt tulevatko ne kuntoon. Jos eivät tule, niin sitten mietitään asioita uudelleen, Nummelin sanoo MTV Sportille.

Kytkös Storhamariin tulee sen päävalmentajana toimineen Aleksander Smirnovin kautta, joka toimi seuran päävalmentajana muun muassa viime kaudella. Smirnov oli Nummelinin pakkipari aikanaan TPS:ssä ja nyt Smirnov on saamassa houkuteltua Nummelinin Norjaan.

Smirnov todennäköisesti ei kuitenkaan valmenna ensi kaudella Storhamaria, mikä ei kuitenkaan muuta Nummelinin kuvioita.

– Smirnov lähtee KHL:ään ja Kazaniin. Hänen kanssaan homma lähti liikkeelle. Ei ole edes selvää, kuka Storhamaria ensi kaudella valmentaa, mutta se ei muuta asioita mun kohdalla.

Urallaan Nummelin, 43, on pelannut muun muassa 15 MM-kisat sekä hän on ollut mukana niin World Cup- kuin olympiatasolla.

MTV Sportin alkuperäinen uutinen löytyy täältä.