PIETARI. Leijonien parhaimmistoa Kanada-ottelussa oli erityisesti Jarno Koskirannan johtama kolmosketju, joka oli rakentelemassa pariakin Suomen osumaa.

Koskiranta itse täräytti vielä Suomen neljännen maalin.

Kamppailun loppuminuuteilla Koskiranta sai kuitenkin tällin laidan lähellä ja valui ontuen vaihtoon.

– Tuli isku hanskalle ja hävisi vähän puristus. Mutta kyllä se siitä, Koskiranta sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

Eli ei tarvitse olla kenenkään huolissaan?

– Ei tarvitse.

Myös Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen vakuutteli Koskirannan olevan kunnossa.

Menetys olisi ollut kova, mikäli Koskirannan käsi olisi tilanteessa särkynyt. Varsinkin Kanada-pelissä hänen johtamansa ketju oli erittäin paljon esillä.

– Kyllä se oli meiltä turnauksen paras peli. Puolustuspelaaminen on ollut ehjää läpi turnauksen, pelissä kuin pelissä. Nyt saatiin hyökkäystehoja irti. Ilman muuta menee parempaan suuntaan, Koskiranta tuumasi tyytyväisenä.

Alkulohkon päättänyt peli ei toki vielä ollut niin sanotusti niitä isoja pelejä, mutta silti.

– Totta kai iso voitto. Lohkovoitto saatiin, se mitä haettiin. Jatketaan voittokannalla, ilman muuta iso voitto.

Leijonat ei paljoa välittänyt, vaikka Kanada alkoikin tökkimään ja hiilostamaan jo toisessa ja kolmannessa erässä.

– Varsinkin viimeisessä erässä rupesivat tökkimään ja hakemaan asetelmia. ”Kossua” (Mikko Koskista) maalille menivät tökkimään sun muuta. Mutta se kuuluu tähän peliin.

Tähän Leijonat ei lähtenyt.

– Mitä siinä turhaan alkaa menettämään energiaa. Peli on 4-0. Pidetään vaan se oma peli kasassa.

Tanska, joka asettuu Leijonille vastaan puolivälierissä, ei vielä ole hirveän tuttu Koskirannalle.

– En tiedä, en ole yhtään Tanskan peliä katsonut. Lähtevät varmasti kovaa puolustamaan ja pitämään viisikkopeliä tiiviinä. Varmaan tulee mielenkiintoinen peli, Koskiranta ennakoi.

Ilari Savonen, Pietari
Twitter: @ilarisavonen