HELSINKI. Leijonien yhtenä isona tähtenä kevään MM-kisoissa toimii Aleksander Barkov, joka liittyi Leijonien mukaan maanantaina.

Barkovin kasvattajaseura on Tappara ja vähemmän yllättäen kirvesrintojen kevään mestaruus lämmitti kovasti 20-vuotiaan sentterin mieltä.

– Vihdoin tuli. Se oli aika iso asia minullekin. Olen ikuinen Tappara-fani ja olen pelannut koko alku-urani siellä. Se on mulle vähän sellainen kotijoukkue Suomessa. Siellä oli aika paljon tuttuja ja olen todella onnellinen heidän puolesta. Kolme vuotta ovat olleet hopealla ja nyt vihdoin tuli, Barkov sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

Tapparan yhteydessä ja ylipäätänsä kovaksi hitiksi viime viikkojen aikana on noussut Mansesteri-yhtyeen Saravon Pekka -biisi, jota luukutettiin muun muassa innokkaasti Tapparan varmistettua mestaruuden viime tiistaina Hakametsässä.

Kyseinen kipale on kerännyt paljon huomiota kiekkopiireissä.

Tiedätkö biisin? Oletko kuullut siitä?

– Kyllä. Se on aika korkealla mun suosikeissa, Barkov hymähtää.

– Vaikka kuulin siitä biisistä, niin en pitkään aikaan en kuunnellut sitä. Mutta sitten kun kerran kuuntelin, niin se on soinut nyt mun autossa koko ajan.

Kuulutus saattaa päätyä myös Leijonien koppiin, ainakin jos juuri NHL:n herrasmiespelaaja -ehdokkuuden saaneelta Barkovilta kysytään.

– Kyllä se varmaan sopisi. Vain ”Peksi” puuttuu, Barkov hymyili.

Leijonien paidassa Barkov nähdään jo tiistaina, kun Suomi kohtaa harjoitusottelussa USA:n Hartwall Arenalla.

Sen jälkeen keskiviikkona Leijonat suuntaa kohti Pietaria, missä se pelaa alkulohkon ottelunsa.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen