Minnesota Wildin maalintekokoneista on yskähdellyt viimeisen 15 pelin aikana kovasti. Seura etsii parhaillaan siirtomarkkinoilta vahvistusta hyökkäykseensä.

Minnesotan heikon maalivireen vuoksi myös Mikael Granlundin pistetehtailu on tyrehtynyt. Pioneer Pressin toimittaja Chad Graff huomautti Twitterissä, että suomalainen teki kauden ensimmäisen 31 ottelun aikana tehot 3+17=20. Viimeisessä 16 ottelussa Granlund on onnistunut tekemään 5 pistettä.

Tuohon 16 otteluun mahtuu yksi peli, jossa Granlund teki kolme tehopistettä, joten hän on siis tehnyt tarkastelujakson 15 muussa ottelussa yhteensä kaksi tehopistettä.

KFAN-radiokanavan toimittajalta Pat Michelettilta kysyttiin Twitterissä, että mikä olisi Granlundin vaihtoarvo parhaillaan. Toimittajan mukaan sitä ei juuri ole.

– (Vaihtoarvo) on minimaalinen, kun katsoo hänen tehojaan, Micheletti vastasi.

Wildin on huhuttu olevan ainakin Tampa Bay Lightningin hyökkääjän Jonathan Drouinin perässä. Aikaisemmin Wild oli kiinnostunut Ryan Johansenista, mutta Nashville ehti hankkia hänet Wildin nenän edestä.

Minnesota on tehnyt viimeisen 15 peliin tehnyt 27 maalia.