OULU. Lauantaina Liigassa pelattiin parikin kappaletta perhepelejä eli hieman aikaisemmin alkaneita otteluita, joiden ympärillä oli esimerkiksi lapsille rakennettuja aktiviteetteja.

Oulussa Kärppien ja Pelicansin välisessä ottelussa tunteet kuitenkin kävivät varsin kuumina erityisesti pelin loppupuolella.

Pelicans johti ottelua 2-1 vielä kolmannen erän loppuhetkillä, milloin sille vihellettiin muun muassa melko heppoisesti tullut jäähyt, mikä päästi Kärpät kahden miehen ylivoimalle.

Lopulta Kärpät tuli tasoihin Juuso Ikosen maalin myötä, kun se pelasi kuudella kolmea vastaan.

Tämä jäi harmittamaan lahtelaisleirissä, vaikka se voittikin kamppailun lopulta voittomaalikilpailussa Vili Sopasen onnistumisen myötä 3-2.

– Siinä oli selkeitä tuomarivirheitä. Pitää esimerkiksi ottaa selvät paitsiot pois. Ne ovat isoja juttuja. Okei, ei siinä mitään, ei ole mitään järkeä ottaa kahta jäähyä loppuun, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen kävi läpi SuomiKiekko-sivustolle.

Tähän toki lisäys se, että Pelicansin kultakypärän Ryan Potulnyn jäähyssä Kärppien puolustaja Markus Nutivaara astui kiekon päälle.

– Niin.. nimenomaan. Nuo ovat vähän tulkinnanvaraisia kysymyksiä. Ei tuomareiden tarvitse antaa kenellekään apuja tässä. Ei tosissaan tarvitse hallitsevia mestareita auttaa noin paljoa.

– Menetettiin turha piste, joka voi olla keväällä vaikkapa se kaikista tärkein piste, Matikainen muistutti tärkeydestä.

Viime päivinä Pelicansille on tullut erinäköisiä tilanteita vastaan. Vaasassa lahtelaisryhmältä hylättiin puhetta herättäneellä tavalla maali jatkoajalla, nyt virheiden kautta tuloksena oli pistemenetys.

Tuomareiden kanssa onkin ollut nyt vaikeaa.

– Vähän on ollut nyt Pelicansin osalta. En tiedä ottaako se päähän, mutta olen tiedostanut tilanteen. Nämä nyt ovat vähän kasaantuneet meille, mutta kyllä nämä hartiat kestävät.

– Mitä tässä sitten voi tehdä. Suomi on oikeusvaltio ja kurinpito on myös. Uskotaan, että se osa voi olla objektiivinen ja oikeanmukainen näissä asioissa, Matikainen miettii.

Mutta vaikka haasteita olikin matkassa, tuli silti mukaan maukas vierasvoitto.

– Se on tietysti iso juttu, valtavan iso juttu. Se on siinä mielessä rohkeuskysymys, että kun pelattiin suurmestaria vastaan, jolla on kaksi mestaruutta alla, niin pystytään pelaamaan rohkeasti, olemaan rohkeita ja kaivamaan vielä voitto. Tietysti aina sitten on vähän arpapeliä noissa rankkareissa, että kuka on kuuma ja miten ne menevät. Mutta voiton merkitys on iso, Matikainen myönsi jatkaen.

– Olen todella tyytyväinen joukkueen asenteeseen ja meininkiin. Kaksi pistettä täältä on kova saavutus. Ja nämä luovat uskoa kyllä meille.

Voiton takana isoja nimiä olivat 2-1-maalin ja voittomaalikilpailun ratkaisun iskenyt Sopanen sekä loistavasti torjunut Janne Juvonen.

– Juvonen oli kyllä hyvä tänään. Otti muutaman huikean kopin mitä joka pelissä pitää ottaa. Kantoi meitä toisessa erässä muutamalla hetkellä ja kolmannessa erässä myös.

– Sopasen rooli taas on laittaa kiekkoa pussiin ja hän teki tehtävänsä tänään niin kuin pitää. Uskoin, että hän pystyy ratkaisemaan tämän pelin meille ja onneksi laitoin hänet tuonne rankkareihin mukaan, Matikainen kertasi ja perusteli samalla Sopanen laittamista kahdesti yrittämään rankkareissa.

Ylipäätänsä kehuja irtosi suojateille.

– Oltiin kokonaisuudessaan yhtenäisiä alusta loppuun. Meillä on ihan hyvä boogie päällä. Paljon on pelejä vielä, mutta kohti kevättä mennään.

Apujakin on tulossa hyvin piakkoin.

– Sieltä tulee nyt (Ben) Blood ja (Dane) Byers. Ja mahdollisesti jossain välissä sitten (Juha) Leimukin, pikku hiljaa. Kyllä tässä on kilpailua kovastikin pelipaikoista, Matikainen summasi.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen