HELSINKI. Nuoret Leijonat onnistuivat hieman erilaisella reseptillä ottamaan välieräpaikan, jos vertaa siihen, millaisia otteluita se on vetänyt tähän mennessä nuorten MM-kisoissa.

Aiemmin Nuoret Leijonat ovat olleet mukana maali-iloitteluissa ja maalintekokilpailuissa.

Nyt tiivis puolustuspeli oli se, mikä takasi voiton. Ja siinä vielä vahva maalivahtipeli.

– Jokainen ymmärtää joka on ollut näissä piireissä ja näitä pelejä on nähnyt, niin kun maalivahti on varma ja näyttää luotettavalta, niin se helpottaa kenttäpelaajien pelaamista. Jostain saa ampua, esimerkiksi vähän kauempaa ja sivusektoreista. Hoidetaan vain se maalinedusta tylysti. Mutta kyllähän kovien maiden voittaminen vaatii huippumaalivahtipeliä. Näin se vain menee, Nuorten Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kävi läpi.

Kähkönen olikin yksi illan iso onnistuja. Mutta niitä riitti myös muutenkin.

– Nuoremmat kaverit ovat pitäneet estradia pystyssä tähän mennessä ja nyt olivat sitten Mikko (Rantanen), (Roope) Hintz, (Antti) Kalapudas, (Kasperi) Kapanen ja Kähkönen. Hieno nähdä, että 96-syntyneet näyttivät, että mistä tässä hommassa on kysymys ja mitä he parhaimmillaan osaavat.

Jalonen heittikin varsin humoristisesti siitä, kuka onkaan finaalissa Suomella aloittava maalivahti.

– Jokainen voi päätellä, että jos tuosta vaihdan maalia, niin joku tappaa mut saatana samantien, Jalonen nauratti lehdistöä.

– Kyllä mä uskon, että jos se terveenä on, niin uskon, että se pelaa.

Jälleen kerran Nuoret Leijonat pystyivät nousemaan tappioasemasta voittoon. Se kertoo paljon itse joukkueesta.

– Ollaan oltu aika monta kertaa tappioasemassa ja yksikään peli ei ole ollut meille helppo. Vaikka tämä oli kuudes peli, niin ei olla yhtään ratkaistu heti.

– Siinä se ero varmasti olikin. Ruotsi tuli tänne hymy huulilla pelaamaan, kun kaikki pelit olivat menneet helvetin hyvin. Ei ollut vaikeuksia missään vaiheessa, ei veskarilla eikä joukkueella. Nyt sitten ajateltiin laittaa vähän kapuloita rattaisiin, niin voi olla, että tulee ongelmia. Ei Ruotsi saanut kunnon kiriä aikaiseksi oikein missään vaiheessa.

– Ekan kerran oli heillä ongelmia. Sen takia on hyvä, että ne ongelmat tulevat aikaisemmin kuin tässä pelissä. Ei ole heidän vikansa, mutta näin se vain menee. Jossain vaiheessa tökkii ja heillä tökki väärässä paikassa, Jalonen tiivisti hyvin.

Ruotsi-pelin esitys olikin turnauksen paras kokonaiskuvan osalta Jalosen mielestä.

– 11 kuukautta kun on ollut tässä, niin vielä kun huomioi olosuhteet ja vastustajan, niin tämä oli meidän paras peli. Ruotsi hakkasi päätä seinään puolitoista erää. Ei heillä hirveän montaa paikkaa ollut. Ja se, että miten pystyttiin jäähyttömästi puolustamaan, niin se oli meiltä loistava suoritus.

– Me pelattiin viisasta lätkää ja saatiin vain yksi jäähy. He saivat omansa ja se on heidän ongelmansa, Jalonen sanoi, kun puheeksi tulivat mahdolliset helpot jäähyt, mistä varsinkin ruotsalaismedia ehti revitellä nopeasti otsikoita.

Mutta kunniaa lähti Ruotsille.

– Oli varmasti kovin vastustaja, ainakin näistä mitä ollaan tähän mennessä kohdattu. Mutta voi tulla vielä parempi huomenna.

Finaaliin asetelma on selvä. Vielä yhden pykälän verran askeleita ottaminen.

– Kyllä sieltä löytyy siihen kykyä, koska ei varmasti kukaan halua tyytyä hopeaan. Se on ihan ok, mutta se ok ei riitä, Jalonen sanoi tulevaan liittyen.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen