HELSINKI.. Nuorten MM-kisat päättyivät isäntien juhliin, kun Suomi kaatoi Venäjän finaalissa jatkoajalla Kasperi Kapasen maalin myötä lukemin 4-3.

Iso tarina turnauksessa oli Sebastian Ahon johtama ketju, jossa laidoilla viilettivät Jesse Puljujärvi ja Patrik Laine.

Myös finaaliottelussa ketju oli kovasti esillä, kun Laine iski 1-1-tasoituksen ja Aho 2-2-tasoituksen.

Voitto oli lähellä Nuorille Leijonille varsinaisella peliajalla, mutta Venäjä tuli vain 6,9 sekuntia ennen kolmannen erän loppua tasoihin.

– Tuli vastoinkäymisiä, mutta niistä piti vain nopeasti päästä ylitse. Sama juttu oli koko turnauksen ajan. Ei jääty murehtimaan liikaa, vaan mentiin eteenpäin ja keskityttiin siihen omaan peliin. Sitä samaa oli tänää, superjunnujen ketjun sentteri Aho mietti.

Suomi pääsikin jatkoaikaa ennen olleen erätauon aikana hyvin ylitse dramaattisesta tasoitusmaalista.

Sitten iski Kapanen ja sitten alkoivat juhlat.

– Ihan huikeat tunnelmat, osaa edes kuvailla, Aho tunnelmoi juhlinnan keskellä.

Matka olikin Nuorilta Leijonilta hieno.

– Pystyttiin parantamaan matkan varrella joka pelissä. Se oli erittäin tärkeä juttu siinä, että mihin sitten lopulta päädyttiin. Kuitenkin jos miettiin, niin tämmöinen turnaus on nopea ja ylipäätänsä nopeasti ohi. Piti saada peli valmiiksi nopealla aikataululla.

– Lähdettiin nauttimaan, mutta samalla vetämään täysiä. Se onnistui, Aho summasi turnauksen kulun.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen