HELSINKI. Tapaninpäivänä Nuorten Leijonien urakka käynnistyy kotikisoissa, kun vastassa on Valko-Venäjä.

Suomen joukkueella mukana on paljon erityisesti hyökkäysvoimaa. Lupaavia maalintekijöitä on useampi, joista yksi on Kärppien Jesse Puljujärvi.

Ensi kesän NHL-draftin kovimpiin nimiin kuuluva Puljujärvi pelasi nuorten kisoissa jo viime vuonna, mutta uransa toisissa kisoissa ilmoilla on erityislaatuisuutta.

– Ei ole koskaan tullut Hartwallilla pelattua, niin on hienoa päästä tänne pelailemaan. Ja sekin on tosi hyvä juttu, että lippuja on mennyt, Puljujärvi sanoi lauantain ison yleisön edessä pelaamisesta SuomiKiekko-sivustolle.

Odotus onkin jo kova huomenna alkavia kisoja kohtaan.

– Tuossa kun mentiin jäälle, niin alkoi jo miettimään, että huomenna se on pelipäivä. On kyllä mahtava juttu lähteä pellaamaan, Puljujärvi hehkutti hymyissä suin perjantaina.

Puljujärvellä onkin hyvä tuntuma siitä, millaisia kisoja tavallinen tallaaja voi esimerkiksi vastaanottomien äärellä odotella.

– Tässä ollaan jo sen ikäisiä, että kaikilla alkaa olla voimaa mukana pelissä. Se peli alkaa näyttääkin siltä, että miehet pelaavat siellä.

– Pelit ovat varmasti kovatasoisia ja ne ovat varmasti mukavaa katseltavaa nämä pelit, Puljujärvi uskoo.

– Täällä jos menee hyvin, niin voi tapahtua vaikka mitä. Kyllähän täältä paljon itseluottamusta saa, jos onnistuu, Puljujärvi jatkoi pelaajan näkökulmaan liittyen.

Tuttujen kanssa liikkeelle

Jouluaattona useampi Nuorten Leijonien pelaaja suuntasi kotimaisemiin viettämään pientä breikkiä.

Puljujärvellä tämä oli hankalampaa, sillä Tornioon matkaaminen olisi ollut kovan haasteen takana.

– Aatto meni Tampereella kaverin kanssa. Jos olisi kotosalle mennyt, niin olisi pitänyt yötä myöten lähteä ajelemaan sun muuta. Parempi näin, niin sai nukkua ja syödä hyvin kaikessa rauhassa.

Tippuiko joululahjoja?

– Vähän, mutta en oikein toivonut mitään, Puljujärvi kuittasi.

Kotikisoihin Puljujärvi lähtee hyvin tuttujen ketjukavereiden kanssa. Vierellä kun hyökkäävät ainakin turnauksen alussa Patrik Laine ja Sebastian Aho.

– Viime vuonna pelattiin Laineen kanssa alle 18-vuotiaiden turnaus ja ”Sepen” kanssa on tuossa Kärpissä tullut pelattua. Hänen kanssaan taitaa olla jo melkein toista sataa peliä vedettynä.

– Hyvä meininki on tuossa kentässä. Kun kemiat ovat kunnossa ja kaikki vetävät täysillä, niin luulen, että jos kaikki on kohdillaan ja jalka kulkee, niin kyllä se hyvin menee.

– Mutta kärsivällisesti vain, Puljujärvi miettii.

Kun Puljujärveltä kysyy henkilökohtaisia tavoitteita turnausta ajatellen, on vastaus ytimekäs.

– Onnistumisia.

Miltä sitten Valko-Venäjä kuulostaa avausvastuksena?

– Luulen, että ei se Valko-Venäjäkään mikään huono joukkue ole. Täysillä pitää lähteä, olla tehokas, mutta myös kärsivällinen, jos onnistumisia ei heti tulekaan. Mutta jos jauhetaan vain omaa peliä, niin uskon, että hyvä tulee.

Tulevasta kotikisojen urakasta Puljujärveltä irtosi hyvät sanat.

– Kova, mukava ja ikimuistoinen.

Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen