Nuoret Leijonat taipui Sveitsille 3-4 Hämeenlinnassa pelatussa harjoitusottelussa.

Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmistautuminen MM-kotikisoihin alkoi maanantaina toden teolla. Lopputulos ei kuitenkaan mairitellut kotijoukkuetta.

Sveitsi johti ottelua pelin puolivälissä jo 3-0 ja kahden erän jälkeen 4-1. Suomi teki kolmannen erän loppuhetkillä kaksi maalia, muttei kyennyt nousemaan rinnalle.

Nuorten Leijonien maalintekijöinä kunnostautuivat Aleksi Saarela, Julius Nättinen ja Antti Kalapudas. Maalivahti Veini Vehviläiselle kirjattiin 17 torjuntaa.

Päävalmentaja Jukka Jalonen lepuutti ykköstykkejään, sillä Patrik Laine, Jesse Puljujärvi ja Sebastian Aho eivät pelanneet.

Nuorten Leijonien MM-kenraali on vuorossa heti tiistaina Yhdysvaltoja vastaan. Nuorten MM-kisat alkavat tapaninpäivänä Helsingissä. Suomen avausvastustaja on Valko-Venäjä.