Jyrki Jokipakka on ottanut paikkansa Dallas Starsin puolustuksessa.

Suomalaispuolustaja luuti viime kaudella 51 NHL-ottelua, mutta vietti aikaa AHL:ssä 19 pelin verran. Tällä sesongilla Jokipakka on ollut koko kauden ylhäällä pelaten 16 ottelua pistein 1+3.

Jokipakka on pelannut pääsääntöisesti Jordie Bennin kanssa kolmospakkiparissa. Näin ollen Jamie Oleksiak on ollut usein katsomon puolella.

Oleksiak on Starsin ykkösvaraus vuodelta 2011, mutta jäänyt nokkimisjärjestyksessä suomalaisen taakse. Stars varasi Jokipakan samana kesänä, tosin vasta seitsemännellä kierroksella.

– Jokipakka on pelannut koska hän on pelannut paremmin. Se on niin simppeliä, Starsin päävalmentaja Lindy Ruff sanoo Dallas Morning Newsille.

– Tässä vaiheessa 20 pelin jälkeen hän on puskenut vahvasti läpi. Se pari (Bennin kanssa) on ollut meille todella hyvä, Ruff kiittelee.