Calgary Flames lähetti Joni Ortion AHL:ään sen jälkeen kun Ortio selvitti siirtolistan. Nyt suomalaisvahti kommentoi kohtaloaan Calgary Heraldille.

– Farmikomennus on aina pettymys. Pääsin aloittamaan vain kaksi peliä, olisin halunnut peliä enemmän. Meillä on kuitenkin ollut koko kauden uniikkitilanne, Ortio totesi.

Flames kuitenkin näkee Ortiolle vielä tulevaisuudessakin roolin organisaatiossa.

– Hän on yhä tärkeä osa tätä organisaatiota. Hän on näyttänyt pärjäävänsä tällä tasolla. Minun mielestäni hän on hyvä maalivahti, Flamesin GM Brad Treliving kehui.

Ortion lisäksi Flamesin maalilla on tällä kaudella nähty Karri Rämö ja Jonas Hiller.