KeuPa HT:n päävalmentaja Ville Nieminen on asetettu yhden pelin toimitsijakieltoon.

Tämän lisäksi Mestis asetti KeuPalle 1000 euron sakot.

Nieminen saarnasi viime perjantaina Hokki-pelin jälkeen kovin sanoin tuomaritoiminnasta. Valmentaja epäili muun muassa KeuPan kärsivän muita seuroja enemmän tuomaripelistä (Katso video).

Mestiksen Mestiksen kurinpitoryhmä perusteli rangaistusta seuraavasti:

Kurinpitoryhmä toteaa ja saattaa tiedoksi, että vaikka on sattunut ristiriitoja aiheuttaneita tuomariratkaisuja, tämä ei kuitenkaan oikeuta Ville Niemistä kyseiseen käytökseen.

Yksilöity ja asiallinen kritiikki päätöksistä, ratkaisuista ja päätöksenteosta ylipäänsä on sallittua ja hyväksyttävää, mutta tulisi kohdistaa asianomaisille eikä julkisuuden välityksellä tuomita järjestelmää tai päätöksentekijöitä yleisellä tasolla. Lisäksi rakentavan kritiikin antaminen edellyttää päätöksien perusteluihin tutustumista ja sisäisten sääntöjen tuntemusta.

Koko perustelu löytyy Mestiksen sivuilta.

Lue myös: Video: Ville Niemiseltä rajuja syytöksiä: ”Suomalainen tuomari on ylimielinen”