Perjantaina Liigassa ohjelmassa oli yhteensä viisi ottelua.

Tampereella KooKoon paidassa nähtiin muutama ensimmäistä kertaa vanhan seuransa Hakametsässä kohdannut tapaus, kun muun muassa Josh Green ja Jarkko Malinen palasivat vanhaan pyhättöönsä perjantain kohtaamisessa.

Iloa ei ollut kuitenkaan paljoa vierailijoille tarjolla, sillä kotijoukkue Tappara iski tylyt lukemat taululle jo ennen toisen erän loppumista. Tappara johti kamppailua jo parhaimmillaan kuudella maalilla ja otti pisteet lopulta lukemin 6-1.

Toinen murkajainen nähtiin Vaasassa, missä sarjakärki Lukko oli Tapparan tapaan hyvin tyrmäävä. Voitto Sportista tarttui mukaan peräti lukemin 5-0.

Turussa ja Porissa jouduttiin turvautumaan jatkoaikaan TPS:n ja HIFK:n sekä Ässien ja SaiPan välisissä otteluissa. Porissa isona ongelmana pelin aikana olivat sähkökatkokset, mitkä keskeyttivät pelin muutamaankin otteeseen (lue lisää).

Ässien voittoa se ei kuitenkaan estänyt, sillä Masi Marjamäki laukoi jatkoajan puolen välin jälkeen taululle lukemiksi 3-2. Turussa taas sankarina toimi Ville-Vesa Vainiola, joka myöskin täräytti lukemiksi 3-2.

Perjantain liigakierroksen kaikki tulokset:

Kärpät-HPK 1-2
Sport-Lukko 0-5
Tappara-KooKoo 6-1
TPS-HIFK 3-2 ja.
Ässät-SaiPa 3-2 ja.

Lauantaina Liigassa ohjelmassa on yhteensä neljä ottelua: Ilves-SaiPa, KooKoo-Blues, Lukko-JYP ja Pelicans-HIFK.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen