Viime keväänä ratkaisevan seitsemännen finaaliottelun toisessa jatkoerässä ratkaissut Sebastian Aho on saanut mainion alun omalle liigakaudelleen.

Aho huilasi loukkaantumisen takia viikonloppuna Kärppien kaksi ensimmäistä ottelua, mutta on kehissä, kun Kärpät kohtaa kotonaan TPS:n.

18-vuotias laitahyökkääjä on vastannut Kärppien molemmista osumista illan ottelussa.

Mielenkiintoinen fakta löytyy myös siitä, että liigassa Aho pamautti kolmella laukauksella myös kolme maalia putkeen, sillä TPS-ottelu on siis hänelle ensimmäinen liigakamppailu ratkaisevan seitsemännen finaalin jälkeen.

Ahon molemmat laukaukset TPS-ottelussa ovat myös uponneet maaliin.

TPS:n maaleista ottelussa ovat tähän mennessä vastanneet Lauri Tukonen ja Tero Koskiranta.