KHL:ssä kahtena viime kautena komeita tehoja nakuttanut Sakari Salminen päätti siirtyä täksi kaudeksi pois Torpedon riveistä. Salminen matkasi Sveitsiin.

Torpedon päävalmentaja Peteris Skudra on nyt valottanut Salmisen lähdön syitä.

– Hän itse sanoi pelänneensä lentämistä. Hän halusi myös olla enemmän aikaa perheensä kanssa, mutta KHL:ssä on paljon pitkiä matkoja. Pystyt olemaan hyvin vähän aikaa perheesi kanssa syyskuun ja helmikuun välillä. Tämä oli pääsyy, miksi hän valitsi Sveitsin, Skudra sanoo Championat-sivustolle.

Skudran mukaan Salmisen paluu Torpedoon on mahdollista tulevaisuudessa. Seuralla on yhä suomalaispelaajan KHL-oikeudet.

Salminen teki Torpedossa kahdella KHL-kaudella 114 runkosarjaottelussa 95 tehopistettä.