Turun Palloseura on ehkä koko Liigan eniten vahvistunut joukkue. Siirtomarkkinoiden kruununjalokivinä hohtavat Eric Perrin ja Tomi Kallio. Näistä jälkimmäinen palaa Aurajoen rannoille 15 vuoden ulkomaiden kierroksen jälkeen.

– Siitä on niin kauan, kun olen pelannut täällä viimeksi, niin en edes muista, missä hallitkaan ovat. Samoin Liigassa on paljon pelaajia, joista minulla ei ole harmainta aavistusta. On tuntunut inspiroivalta, kun kaikki on uutta. Sitä tarvitsee vanhempana pelaajana, että pystyy pelaamaan pitkään, Kallio avaa paluunsa herättäneitä tunteita.

Kallio oli tärkeä osa seuran suuruudenvuosien joukkuetta. Puhutaan siis ajanjaksosta, jolloin TPS juhli mestaruuksia vuosituhanteen vaihteessa. Nyt hänestä odotetaan kaukaloihin johtajaa ja TPS:n uudelleenrakennuksen jämäkkää kulmakiveä.

– Se on vastuullinen paikka, mutta hieno haaste. Koko TPS:n touhu on ollut niin negatiivista, ettei yhtään positiivista juttua ole kirjoitettu viimeiseen viiteen vuoteen. On hyvä haaste saada koko Turun kiekon kuva taas paremmaksi. Siinä riittää työsarkaa. Yritän näyttää siinä joka päivä esimerkkiä omalla tekemiselläni.

Mistä tämän synkän korpivaelluksen syyt löytyvät?

– Tuskin siihen on yhtä syytä. On varmaankin ollut vääriä pelaajia, johtoa ja valmentajia. Muutaman ihmisen syyksi tätä ei voi laittaa. On vain tehty liikaa vääriä asioita.

Kolmen NHL-kauden aikana 24 maalia tehnyt, ja vuosikymmenen pituisen Ruotsin-uransa aikana kolme länsinaapurin mestaruutta voittanutta Kalliota on povattu piste- ja maalipörssien kärkipaikoille. Aina hyvänä maalintekijänä tunnetun Kallion pistevire ei ole ollut vanhemmillakaan päivillä huono, sillä vasta viime kaudella hän jäi ensimmäistä kertaa Ruotsissa alle kymmeneen runkosarjamaaliin.

– Ehkä minut on nähty viimeksi liian kauan sitten, naurahtaa Kallio veikkaukset kuultuaan.

– Onhan se totta kai positiivista, jos muut pelaajat arvostavat. Itse otan enemmän vastuuta siitä, miten joukkueella menee, ja miten saadaan Tepsin kuvaa kiillotettua positiivisemmaksi. Ymmärrän itse, että olen jo 38-vuotias ja pystyn pelaamaan. En kuvittele voittavani mitään piste- tai maalipörssiä. Minulla on aina ollut kuva siitä, miten olen pelannut. Peli on paljon muutakin kuin maalit ja syötöt.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen