Tällä hetkellä Kärppien mukana harjoitteleva ja joukkueen kakkosvahtina CHL:n alkulohkopeleissä ollut Niko Hovinen on haastavan tilanteen keskellä.

Hovinen on saanut harjoitella Kärppien mukana nyt useamman viikon aikana, mutta Kärpillä maalivahtitilanne on jo hyvin valmis tulevaa kautta varten, sillä oululaisjoukkueella tolppien välissä tulevat torjumaan sekä Sami Aittokallio että Iiro Tarkki, jonka loukkaantumista Hovinen on ollut paikkaamassa.

Täten Hovisen katseet ovat olleet pitkälti muualla. Mutta.

– Vähän joka puolelle on tullut katseltua, mutta tilanne on se, että ei tässä ole ollut oikein mitään kesän aikana. Paikat ovat olleet täynnä joka paikassa, eikä kukaan ole missään ollut loukkaantunut. Vähän sellainen stressaava tilanne, Hovinen myöntää SuomiKiekko-sivustolle.

Tilanne on huomattavasti erilainen kuin viime kesänä ja viime kauden alussa, jolloin Hovinen oli käynyt lonkkaleikkauksessa ja oli toipumassa siitä.

– Viime kesä meni vähän siinä, että oli tosissaan loukkaantuneena ja kuntoutti siitä itseä. Sitten kun tuli kuntoon, niin löytyi pelipaikka yllättävän nopeasti. Sillä tavalla on ollut nyt vähän vaikea tilanne, kun on terve ja hyvässä kunnossa.

– Mutta nyt ollaan tässä ja mennään päivä kerrallaan. Tarjouksia ei ole tullut ja vähän omituinen tilanne tässä on, mutta pitkä kausi tiedossa ja eiköhän niitä paikkoja vielä tule, Hovinen uskoo.

Huolestuttaako tilanne?

– Ei oikeastaan. Toisaalta tässä nyt on ihan hyvä tilanne, kun saa olla täällä Kärpissä ja ei ole sillä tavalla mitään hätää. Kyllä tässä etsitään koko ajan paikkaa ja toivottavasti jotain sitten jossain vaiheessa aukeaa kun nuo muutkin sarjat pyörähtävät käyntiin kuin vain KHL. Ei auta muuta kuin odottaa. Ei voi oikein muutakaan tehdä. Harjoittelee hyvin ja on valmiina.

Positiivinen reissu

Hovinen on hyvin todennäköisesti vielä jatkamassa vuokrapestiään Kärpissä, minkä piti loppua nyt lauantaina.

Kärppien toinen maalivahti Tarkki ei ole pystynyt vielä harjoittelemaan täysillä ja oululaisjoukkueella on hyvin todennäköisesti tarvetta vielä pienen hetken ajan Hovisen avulle.

– Seura tiedottaa siitä sitten jos on tiedotettavaa. Katsotaan nyt. Varmaan maanantaina sitten kuuluu jos kuuluu, Hovinen sanoi tilanteesta, mistä kuitenkin niin hän kuin Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho antoivat viitteitä siitä, että vuokrasopimus jatkuisi vielä.

Sinänsä vuokrapesti Oulussa sujui hieman kummallisesti, sillä Hoviselle ei tullut alkuperäisen jakson aikana yhtään pelattua peliä, vaan Aittokallio pelasi lopulta jokaisen pelin.

– Oli ihan rehtiä keskustelua tuosta koko ajan. ”Late” (Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki) sanoi, että hän ei lupaa mitään. Itse halusin tulla tuohon mukaan, kun ei markkinoilla ollut oikein mitään muutakaan. Sai hyvää reeniä tuossa ja jos sitten peliaikaa olisi tullut, niin se olisi ollut vain plussaa. Olleet hyvät kolme viikkoa tähän mennessä, Hovinen mietti ja jatkoi:

– Totta kai sitä jokainen haluaa päästä pelaamaan, mutta ”Samppa” on pelannut niin hyvin, niin eipä siinä sitten ole ollut oikein mitään. Päässyt vetämään hyviä reenejä ja päässyt tekemään ”Benin” (Kärppien maalivahtivalmentaja Ari Hilli) kanssa tekemään paljon töitä. Siitä olen kyllä tykännyt.

Juuri Hilli on ollut iso tekijä siinä, että Oulusta on useampi maalivahti lähtenyt vuosien aikana isoimpiin liigoihin. Hovisella onkin vain kehuttavaa ajasta, missä hän ja Hilli ovat tehneet yhteistyötä.

– Ollaan oltu hyvin samalla kannalla siitä, että miten pitäisi torjua. Ei ainakaan vielä ole tullut mitään erimielisyyksiä. On ollut loistavaa tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. En ennen tätä ollut muistaakseni edes hirveästi jutellut hänen kanssaan tai tehnyt yhteistyötä, niin tämä on ollut kyllä hyvä yllätys.

Terve mies

Keväällä 2011 Hovinen oli Leijonien mukana, kun Slovakiasta mukaan tarttui MM-kultaa. Sen jälkeen eteen on tullut vierailua KHL:ssä ja viime kaudella useammassa eri seurassa vierailua.

Edelliskausi olikin lopulta tapahtumia täynnä.

– Tiesin jo valmiiksi, että paluu venyy pitkälle syksyyn, kun oli vakava loukkaantuminen ja iso leikkaus alla. Lokakuun lopussa sain sitten peliluvan ja sen jälkeen avautui aika nopeasti paikka Salzburgista. Tehtiin sinne neljän viikon sopimus, missä oli idea, että saa muutaman pelin ja pääsee testaamaan, että kestääkö se leikattu lonkka. Se kesti ihan hyvin ja sitten loppui se pesti, mistä menin sitten Luulajaan joulun tienoilla.

Siellä homma ei kuitenkaan mennyt ihan nappiin.

– Oli vähän vaikea tilanne silloin kun menin sinne, kun heidän ykkösvahti pelasi helvetin hyvin, eikä siinä ollut oikein mitään nokan koputtamista. Yhden pelin sain ja se meni aivan päin helvettiä suoraan sanottuna.

– Sitten oli ihan hyvät keskustelut siirtorajan yhteydessä. He tiedostivat sen, että mulla oli ollut se loukkaantuminen ja pitäisi päästä pelaamaan. He vähän sanoivat niin, että saa lähteä jos haluaa. Olisin voinut jäädä sinnekin, mutta oli fiksumpaa lähteä muualle, Hovinen käy läpi.

– Sitten avautui Malmö-keikka, mikä sitten loppui hyvin. Sai pelata paljon, mikä oli tärkeää ja ylipäätänsä se keikka lähti heti hyvin rullaamaan. Sai luottamusta ja kaiken päälle tuli vielä kruununa nousu, mikä oli kiva. Ensimmäistä kertaa elämässäni kun on ollut pelaavassa kokoonpanossa, niin on päässyt voittamaan jotain merkittävää. Ihan kiva fiilis oli siitä.

– Mutta kyllä olin varautunut siihen, että voisi olla erikoinen kausi. Sitä vain toivoi, että saisi pelejä ja pysyisi terveenä, Hovinen muistelee.

Nyt loukkaantumiset ovat täysin takana.

– Ihan täysin terve mies olen nyt. Molemmat lonkat on operoitu ja niissä ei ole mitään. Ne (lonkat) tuntuvat paremmalta kuin vuosiin. Niissä oli vähän sellainen synnynnäinen vika, mistä sitten se vamma oli vähän kuin taustalla siellä. Sille ei oikein voinut sitten mitään.

– Malmö-keikalla kun tuli pelejä paljon, niin näki, että se leikattu lonkka kestää hyvin. Nyt on vielä saanut ehjän kesän harjoittelun suhteen ja kun leikkauksestakin on yli vuosi, niin se vamma alkaa olla jo aika vanha. Kunnossa olen, eikä ole mitään pienintäkään vammaa tällä hetkellä.

Ylipäätänsä lonkkaleikkauksilla on ollut iso merkitys myös kaukalon ulkopuolelle.

– Nyt on normaalin ihmisen lonkat. Ja hyvät nämä ovat, ei siitä pääse mihinkään. On ollut kyllä kiva juttu ja näin kun jälkikäteen ajattelee, niin on huomannut sen, kuinka paljon helpompaa on ollut muutenkin elää kun ei kolota tuonne lantionseudulle.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen