Los Angeles Kingsin venäläispuolustaja Slava Voinov tuomittiin paikallista aikaa torstaina 90 päivän vankeustuomioon ja 3 vuoden ehdonalaiseen (lue lisää).

Voinov tulee myös pysymään NHL:ssä pelikiellossa, missä hän on ollut lokakuusta lähtien.

– Mikään ei muutu sen osalta aiempaan tilanteeseen verrattuna. Ei ole aikataulua seuraavan vaiheen osalta, NHL:n apulais-GM Bill Daly sanoi Orange County Registerille.

– Kuuntelemme mitä pelaajan leiri ja pelaajayhdistys sanovat, kun on sen aika, Daly jatkoi.

Voinovin seura Kings julkaisi myös oman lausuntonsa aiheeseen liittyen.

– Uskomme, että oikeusjärjestelmä on käynyt asiaa tehokkaasti läpi ja rangaistus on sekä reilu että oikeudenmukainen. Minkäänlainen perheväkivalta ei ole hyväksyttävää. Organisaationa pyrimme tekemään työtä sen eteen, että pystymme ehkäisemään mahdollisimman hyvin perheväkivaltaa pelaajiemme ja työntekijöidemme osalta. Jatkamme aktiivisesti tämän asian viemistä eteenpäin ja siihen liittyvän strategian toteuttamista.

– Tuemme järkähtämättä NHL:ään päätöksessä (pelikielto) ja aloitamme myös oman tutkimuksemme aiheeseen liittyen. Siihen asti emme kommentoi enempää tapausta, Kingsin tiedotteessa käytiin läpi.

Voinovilla ja Kingsillä on voimassa oleva sopimus, joka jatkuu kesään 2019 asti.

Muokkaus 3.7.: Voinovin ehdonalaisen pituus neljästä vuodesta kolmeen.