Dallas Starsin GM Jim Nill uskoo, että Julius Honka ja Esa Lindell saavat tulevalla kaudella näyttöpaikan NHL:ssä.

Starsin pakkikalusto vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kokeneemman kaartin Alex Goligoski, Jason Demers ja Jordie Benn saivat äskettäin seuraa Chicago Blackhawksista saapuneesta Johnny Oduyasta (uutinen).

Näiden lisäksi valokeilassa on John Klingberg, joka paukutti viime kaudella 40 pistettä ja valittiin tulokkaiden tähdistökentälliseen. Pelaavaan kuusikkoon ovat lisäksi tyrkyllä Jyrki Jokipakka, Patrik Nemeth ja Jamie Oleksiak.

Kokoonpanoon on siis tunkua. Nill kuitenkin uskoo, että myös Honka ja Lindell voivat saada mahdollisuuden NHL:n puolella.

– Hän on vasta 19-vuotias ja koputtelee ovea, Nill kuvailee Hongan tilannetta NHL.comille.

Myös Lindell on antanut näyttöjä tasostaan Liigassa sekä MM-kisoissa.

– Hän oli 21-vuotiaana yksi parhaista puolustajista Suomen maajoukkueessa, Nill kehuu.

Honka pelasi viime kaudella 68 AHL-peliä pistein 8+23=31. Lindell voitti Ässien riveissä Liiga-pakkien pistepörssin ja palkittiin sarjan parhaimpana puolustajana.