Chicago Blackhawksin ja Tampa Bay Lightningin välillä nähdään vielä ainakin kaksi finaalipeliä, sillä Blackhawks tasoitti finaalisarjan Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Se voitti neljännen ottelun lukemin 2-1 ja siirsi ottelusarjan tilanteeseen 2-2.

Blackhawks siirtyi ottelussa ensin johtoon, kun sen kapteeni Jonathan Toews löi ilmasta kiekon ohi yllätyskomennuksen Lightningin maalille saaneen Andrei Vasilevskin.

Lightning tuli tasoihin, kun suomalaishyökkääjän Valtteri Filppulan loistavan syötön sisään laittoi Alex Killorn.

Kolmannessa erässä ratkaisu syntyi, kun Brandon Saad onnistui ohittamaan Vasilevskin väkevän nousun päätteeksi.

Lopussa Lightning ei enää pystynyt nousemaan tasoihin, vaikka muun muassa sen kapteenilla Steven Stamkosilla oli useampi huipputontti lyödä tasoitus sisään. Näin Blackhawks otti ison voiton mukaan pelistä.

Finaalit jatkuvat Suomen aikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Tampassa.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen