OSTRAVA. Norjan MM-kisaryhmässä luutivan Alexander Bonsaksenin kausi on sisältänyt sekä ylä- että alamäkiä.

Tapparan pakistosta ison roolin varsin varmoin ottein ottanut pakki ehti peliensä ohella muistella mennyttä kauttaan Tampereella SuomiKiekko-sivustolle.

– Tietysti viimeisen pelin häviäminen oli kova paikka. Mutta kokonaisuutena kauden tarinamme oli uniikki. Kuinka yhdistyimme vaikeilla ja hetkillä ja kasvoimme joukkueeksi. Ja se kuinka sen jälkeen nousimme sijoituksissa. Se oli hullu matka, Bonsaksen muisteli kautta ja Kärpille koettua finaalitappiota seitsemännen pelin jatkoerässä.

Pakilla on sopimus taskussaan Tapparan kanssa myös ensi kaudeksi. Se oli helppo tehdä.

– Suomeen tulo oli loistava ratkaisu. Nautin todella paljon fyysisestä ja nopeasta kiekosta ja koko kaudesta. Se oli uskomaton kokemus.

– Viihdyin Tampereella kuin kotonani. Ainoastaan se kauden viimeinen kruunu jäi puuttumaan. Odotan innolla paluuta takaisin.

Joko viimeisen seiskapelin tuoma pettymys alkaa haihtua?

– Se jää tykyttämään pitkäksi aikaa takaraivoon, sillä olimme niin lähellä. Mutta uskon ensi vuoden joukkueen olevan jälleen vähän viisaampi ja oppivan tästä keväästä paljon. Ja sen myötä meidän tavoittemme on jälleen hieman selkeämpi – mestaruus on ainoa, mitä tavoittelemme.

Osalle Tappara-pelaajista tuo finaalitappo oli jo kolmas puteen. Norjalaispakki myönsi nähneenä pukukopissa sellaista pettymystä, jota on edes vaikea pukea sanoiksi.

– En pysty edes kuvittelemaan heidän pettymystään. Se on vielä vähintään kolme kertaa isompi.

Pakkovoittojen paikka

Tappiot USA:lle, Venäjälle ja Suomelle tarkoittavat sitä, että myös Norjan loppuohjelman tavoitteet MM-kisoissa ovat selvät. Voittaa.

– Meillä on ollut vaikea alku turnaukseen, sillä vastassa on ollut kaikki kolme huippumaata. Mutta me tiesimme sen jo ennen turnausta, että saatamme hävitä ensimmäiset pelit. Nyt ohjelma on selvä – meidän pitää voittaa loput pelit, jotta pääsemme tavoitteeseemme eli puolivälieriin, Bonsaksen kiteytti.

Norja kohtaa keskiviikkona Slovakian. Ottelu alkaa klo 21.15 Suomen aikaa.

Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo