Chicago Blackhawks ja Anaheim Ducks ovat vääntäneet NHL:ssä läntisen konferenssin finaaleissa tähän mennessä jo hurjan sarjan, joka sai jatkoa yöllä viidennessä kohtaamisessa.

Siinä Ducks sai mainion alun ja se siirtyikin kotikaukalossa jo 3-0-johtoon.

Blackhawks tuli kuitenkin dramaattisten vaiheiden jälkeen rinnalle, vaikka Ducks meni vielä kahden maalin karkumatkalle kolmannen erän lopussa.

Se ei kuitenkaan Blackhawksia lannistanut.

Otteluun saatiin hyvin, hyvin dramaattinen loppu, kun Jonathan Toews iski kaksi aivan viimeisten hetkien osumaa ja vei kamppailun jatkoajalle lukemista 4-4.

Ensimmäisen jatkoerän ensimmäisellä minuutilla Matt Beleskey kuitenkin ratkaisi taiston täräyttämällä 5-4-voittomaalin ja siirsi Ducksin sarjassa katkaisupallon äärelle, kun tilanne on nyt ankkalaumalle 3-2.

Blackhawksin riveissä Toewsin lisäksi valokeilaan nousi suomalaishyökkääjä Teuvo Teräväinen, joka oli isossa roolissa pistämässä vierailijoiden kiriä liikkeelle.

Ensin Teräväinen kavensi ja oli perään alustamassa Brent Seabrookin 3-2-osumaa.

– Se oli todella iso maali, pääsimme sen avulla peliin mukaan. Se tuntui hyvältä, mutta sillä ei ole väliä koska emme voittaneet, Teräväinen sanoi Chicago Tribunelle viitaten kirin liikkeelle laittamiseen.

Yhden pelin sarjassa katsomon puolella seurannut 20-vuotias Teräväinen oli iso hurmaaja pelissä ja nousi myös ottelun kolmostähdeksi.

– Olen itsevarma. Minulla on paljon enemmän luottoa itseäni kohtaan tuolla kaukalossa kuin median kanssa täällä, Teräväinen letkautti.

Suomalaiset olivat hyvin esillä tähdistössä muutenkin, kun Sami Vatanen oli kakkostähti tehoilla 1+1.

Ducksilla on mahdollisuus edetä Stanley Cup -finaaleihin Suomen aikaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun vuorossa on kuudes kohtaaminen Chicagossa.