OSTRAVA. Tshekissä pelattavissa kevään MM-kisoissa torstaina Slovenia jäi pelkäksi suupalaksi Leijonille.

Loppulukemat olivat Leijonien hyväksi 4-0.

Heti ensimmäisessä erässä valkopaitainen Suomen joukkue oli selvästi edellä kokonaiskuvassa ja siirtyi myös siinä kahden maalin johtoon.

Osumista vastasivat Leo Komarov ja Petri Kontiola.

Vahva vire pysyi yllä myös toisessa erässä. Siinä ensin Aleksander Barkov siirsi Joonas Donskoi ampuman irtokiekon nuottaan. Erän loppuvaiheilla puolestaan Joonas Kemppainen ampui MM-turnauksen kolmannen maalinsa ylivoimalla.

Kolmannessa erässä maaleja ei enää nähty.

Täten loppulukemat olivat 4-0 ja samalla Pekka Rinne torjui jo kolmannen peräkkäisen nollapelinsä.

Leijonat on kerännyt tähän mennessä neljästä ottelusta kasaan yhdeksän pistettä. Seuraava ottelu sillä on luvassa lauantaina Slovakiaa vastaan.

Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen