PRAHA. Tshekin MM-kisoissa tähän mennessä erityisesti yksi joukkue on erottunut muista murskaavan jäljen myötä.

Se on ollut Kanada, joka takoi jo alkusarjassa hirvittävän kasan osumia. Kova tahti jatkui puolivälierissä, missä Valko-Venäjä jäi täysin sen jalkoihin.

Joukkueen kapteeni, NHL:n ykköstähti Sidney Crosby oli itse laittamassa liikkeelle vahvaa tykitystä, kun hän alusti heti ensimmäisellä minuutilla Brent Burnsin osuman.

– Sitä haluaa heti momentumin itselleen ja saimme sen saman tien sen nopean osuman myötä. Onnistuimme siinä tavoitteessa ja sen haussa erittäin hyvin, Crosby mietti pelin jälkeen.

Lopulta lukemat karkasivat melkoisiksi, kun lopulta taululla komeilivat numerot 9-0.

– Tietenkin kun johto menee isoksi, niin silloin vastustajakin tulee vähän henkisesti löysemmin päätöserään ja niin edelleen. Mutta me yksinkertaisesti jatkoimme vahvan alkumme jälkeen. Toki oli siellä joukossa muutamia virheitä mitä itsekin tein, joita ei saisi tehdä tiukoissa, merkittävissä otteluissa, mutta se auttoi, että jatkoimme koko ajan vahvasti koko joukkueena, Crosby kävi läpi.

– Keskityimme vahvaan alkuun ja ehdottomasti toteutimme sitä. Näissä turnauksissa tärkeintä on nostaa pelillistä tasoaan kun pelit menevät eteenpäin ja muuttuvat esimerkillisiksi. Olemme kehittyneet ja kaikki ovat päässeet yhteiseen juttuun hyvin sisään. Sitä tarvitsemme, jos haluamme voittaa täällä, Kanadan kapteeni jatkoi.

Turnauksen edetessä on tullut paljon ajatuksia siitä, että onko kenestäkään pysäyttämään Kanadaa? Joukkue on kuitenkin Crosbynkin mielestä löytänyt tehoja hyvin laajalta sektorilta ja pystynyt ulosmittamaan joukkueessa olevaa taitomäärää.

– Meillä on paljon pelaajia, jotka pystyvät maalaamaan. Puolustajat ovat myös tukeneet tällä saralla paljon, mutta ylipäätänsä se laajuus, että eri kaverit pystyvät olemaan isoja yhtenä iltana ja toiset toisina, pystyvät kantamaan vastuuta. Se on tärkeää ja siinä olemme tehneet hyvää työtä, Crosby näkee.

– Mutta haaste ei tästä helpotu. Se kuitenkin on auttanut, että olemme kehittyneet ja menneet eteenpäin turnauksen sisällä. Se auttaa voittamaan näitä pelejä.

Crosbylle itselle turnauksessa on myös henkilökohtaisella tasolla yksi merkittävä porkkana tarjolla. Nimittäin jos Crosby ottaa MM-kultaa, liittyy hän niin sanottuun ”kolmen kullan kerhoon”, mihin vaaditaan olympiakulta, NHL:ssä Stanley Cupin voittaminen sekä maailmanmestaruus.

Muut Crosbyllä on tähän mennessä hallussa paitsi viimeisin, MM-kulta.

– Olisihan se mahtavaa päästä siihen. Sitä ei ole kuitenkaan helppo tehdä missään nimessä.

– Mutta me taas täällä keskitymme seuraavaksi välieriin ja vasta sitten katsellaan, että mitä eteen tulee.

Crosbyltä myös kysyttiin, että kumpi hänen mukaansa tuleekaan vastaan välierissä, Tshekki vai Suomi?

– Molemmat ovat erittäin hyviä joukkueita ja saa nähdä. Ehkä kaksi vähän erityylistä joukkuetta, mutta molemmat ovat ehdottomasti ansainneet mahdollisuutensa olla tässä vaiheessa, Crosby sanoi poliittisesti veikkaamatta.

Välierät ovat edessä Prahassa lauantaina.

Ilari Savonen, Praha
Twitter: @ilarisavonen