OSTRAVA. Leijonat onnistui kuin onnistui ottamaan viidennen peräkkäisen voittonsa Tshekin MM-kisoissa, kun Valko-Venäjä kaatui voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3-2.

Leijonat oli ottelussa tovin ajan tappiolla, mutta se nousi kahdella salamamaalilla tasoihin ja ohi.

Varsinkin toinen osumista oli jopa todella erikoinen. Leijonien puolustajan Topi Jaakolan ampuma päätylaitakimmotus pomppasi Valko-Venäjän maalivahdin Vitali Kovalin jalkojen välistä suoraan maalin eteen, mistä Teemu Hartikainen pääsi tälläämään tyhjiin ohi täysin hämmentyneen Kovalin.

Päätylaidan kautta kimmotuksia näkee nykyään paljon varsinkin joustolaitojen kanssa, mutta nyt myös Ostravassa, missä käytössä ovat vanhat betonipleksit ja järkyttävän kovat laidat, kimmotus onnistui.

Jopa enemmän kuin hyvin.

– Tarkoitus oli saada kiekko maalin edustalle. Jokainen joukkue kuitenkin blokkaa laukauksia nykyään niin hyvin, että on monesti vaikea saada se suoraan sinne maalille. Sitä sitten yrittää vähän, että jos lähtee päätylaidan kautta hakemaan, että joku sattuisi ohjaamaan, tai että se pomppaisi sieltä ”lankin” kautta sinne maalille, kudin ampunut Jaakola kävi läpi tilannetta.

– Sitä yritti vain saada sinne sen ja toki tarkoituksella sen laitoin niin, että se pomppaisi sinne. Ei toki ollut hajuakaan, että se pomppaisi noin, mutta hyvä, että ”Härski” laittoi sen verkkoon sitten, Jaakola jatkoi.

Tilanne tosissaan yllätti Jaakolan itsekin.

– Siinä oli äijä edessä, niin en edes nähnyt siinä laukauksen yhteydessä koko maalia siellä.

Silti kuitenkaan kaikista erikoisin maali ei tullut vastaan, mitä Jaakola on ollut todistamassa uransa aikana.

– On niitä kyllä tullut vaikka minkälaisia erikoisia osumia. Nostetaan vaikka esille Pekka Saarenheimon maali aikanaan Oulussa Jokereita vastaan, Jaakola sanoi ja viittasi hyvin muistettavaan Saarenheimon käsimaaliin.

Nyt Leijonilla katseet kääntyvät nopeasti kohti tiistain Venäjä-kohtaamista.

Sitä Jaakola itsekin odottaa innolla.

– Astetta kovempi peli vielä mitä tänään oli. Kyllä tietää, että mikä on homman nimi, kun Venäjä on vastassa. Pitää itse pystyä aktiiviseen kiekolliseen peliin ja pysyä kiekossa. Ja tiedetään kuitenkin samalla ne heidän vahvuudet siellä.

– Mutta varmasti on hieno kiekkoilta luvassa huomenna, Jaakola niputti lähtökohtia.

Leijonien ja Venäjän peli alkaa tiistaina Suomen aikaan kello 21.15.

Ilari Savonen, Ostrava
Twitter: @ilarisavonen