Sain houkuteltua hollantilaisen ystäväni alkukeväästä hänen ensimmäiseen jääkiekko-otteluunsa, kun Slovan päätti KHL-kautensa Jokereita vastaan.

Tunnelma kendossa veti futisjanarin niin pahasti puolelleen, että hän innostui heti ajatuksesta kohtuullisen lähellä Bratislavaa pelattavista MM-kisoista.

Jo KHL vaikutti niin hienolta että olisihan se mahtavaa nähdä maailman parhaat pelaajat kaikki samaan aikaan, hän makusteli.

Hänen ilmeensa oli odotetun hämmentynyt, kun kerroin, ettei jokakeväisessä IIHF:n rahasammossa nähdä itseasiassa kaikkia maailman kärkipelaajia. Parhaista parhaat pelaavat vielä silloinkin NHL:n pudotuspelejä.

Mutta miksi sitä kutsutaan sitten MM-kisoiksi?

Kysymys oli niin loistava, etten keksinyt siihen vastausta. Ja samalla se laittoi pohtimaan jokakeväisen turnauksen oikeaa merkitystä ja arvoa.

Kuten kiekkoyleisön pieni, mutta äänekäs elitistisiipi usein muistuttaa, MM-kisat eivät ole vuosiin olleet enää tittelinsä arvoinen turnaus.

Joukkueiden tasoerot ovat yhä yksittäisiä otteluita lukuunottamatta melko isot, eikä pelin tasoa voi kovistakaan nimimiehistä huolimatta juuri hehkuttaa. Ainakin, jos verrataan siihen paljon puhuttuun samaan aikaan pelattavaan NHL:n pudotuspelikiekkoon.

Nämä ovat argumenttejä, jotka nousevat joka kevät esille. Tuularikansa on junttia väkeä, kun innostuu silti Leijonien peleistä ja Antero Mertarannan ylisiirappisista tulkinnoista.

Nimenomaan innostuu. Jos kerran kisat ovat vuosittain tyly rahastustapahtuma kaljahanoineen, miksi väki löytää aina kisoihin niin suurella innolla?

Onko mahdollista, että siinä onkin koko MM-kisojen juju ja suola samassa paketissa? Ei turnauksesta innostumiseen tarvita sitä, että pitäisi kultamitalijoukkuetta kenties maailman parhaana joukkueena.

Jokakeväisen karnevaalin vahvuus piilee jossain aivan muualla.

Kuten tämän vuoden joukkueet osoittavat, nähdään kaukalossa jälleen tukku isoja staroja. Paljon nuoria potentiaalisia tulevaisuuden nimiä sekä muutama jo pitkään huipulla pelannut konkari.

Siltikään nimilistat eivät ole niitä, joiden varaan instituutio nimeltä jääkiekon MM-kisat rakentuu.

Itse yhteisö on lopulta aina se, joka määrittää, mikä on arvokasta ja mikä ei. Jos jääkiekkoväki pitää kevään MM-kisoja merkityksellisenä, onko millään muulla väliä?

MM-kisat ovat kuin isojen poikien Pitsiturnaus. Sinne voi joka vuosi mennä hyvällä mielellä ja poistua tuloksesta huolimatta hymy huulillaan. Ja jos oma maajoukkue sattuu menestymään, on hymy vielä leveämpi.

Moni kiekkoa vapaa-ajallaan aktiivisesti seuraava tuttuni on kertonut kuinka mukavan leppoisa kevään turnaus on. Kun pitkän kauden aikana oman suosikkijoukkueen kannattaminen on henkilökohtaista ja usein jopa stressaavaa, on MM-turnaus rentouttava tapa päättää pitkä kausi.

Sama karnevaali pätee pelaajien ja toimittajien puolella. Arvoturnaukset ovat lopulta aina iloisia tapahtumia – pelaajien ei tarvitse jäpittää turhaan liikaa yksittäisten tulosten takia.

Se, joka odottaa kamppailuilta vahvaa pelillistä arvoa, on itse väärässä paikassa. Mutta se, joka kaipaa hyvää tunnelmaa sekä yhteenkuuluvuutta muun kansainvälisen kiekkoperheen kanssa, löytää kisoille usein oman arvonsa.

Ei vappuakaan juhlita enää työläisten etujen ajamiseksi. Kevät kuuluu karnevaalille.

Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo

Aiheet Leijonat Pääuutiset