OSTRAVA. Hyökkääjä Mathis Olimb on ollut jälleen isossa roolissa, kun kiekkoperheen perinteisiin pikkumaihin kuuluiva Norja on yrittänyt kuroa eroaan umpeen kisojen kärkijoukkueisiin.

Pienikokoinen väkkärä iski tehot 0+2, kun Norja nappasi rutiininomaisen 3-1-voiton Sloveniasta perjantaina.

– Ylivoimamme toimi ja pelasimme mielestäni muutenkin varsin hyvän pelin. Meidän pitää voittaa vielä kaksi viimeistä peliämme, mikäli mielimme tavoitteeseemme eli puolivälieriin, Olimb summasi SuomiKiekko-sivustolle.

Vaikka turnaus alkoi tappioilla Venäjälle, USA:lle ja Suomelle, on joukkue löytänyt sen jälkeen hyvän vireen. Slovenia-peliä ennen tullut Slovakia-voitto osoitti jo, että joukkue kamppailee tosissaan pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon.

– Olemme pystyneet parantamaan peliämme. Meillä on tavoite kirkkaana mielessä ja joukkueessa on nyt vahva tekemisen meininki. Emmekä ole täällä yhden tai kahden yksilön varassa.

Myös henkilökohtaisesti on kulkenut. Muun muassa CHL:n arvokkaimmaksi pelaavaksi valittu Olimb pelasi huikean kauden Frölundassa.

– Vahva kausi antaa hyvää selkänojaa tänne. Minulla on alla mainio kausi, joten itseluottamukseni on huipussaan.

Seuraava pysäkki: KHL ja Jokerit

Olimbin seuraava osoite odottaa idässä. Norjalainen kiekkoilee ensi kaudella nimittäin Jokereissa.

– Se on mieluisa haaste ja yksi askel jälleen ylöspäin. Minulla on kovat odotukset siitä. Odotan innolla tulevaa, norjalainen pohti.

Mitä odotat KHL:ltä?

– Tiedän, että se on sarjana todella kovatasoinen. Minun pitää pystyä parantamaan ja ottamaan jälleen yksi askel pelissäni eteenpäin. Mutta hyvällä kesäharjoittelulla uskon olevani valmis haasteeseen, Olimb kiteytti.

Ilari Isotalo, Ostrava
Twitter: @IlariIsotalo