Venäjän MM-kisajoukkue aloitti toisena keväänä peräkkäin matkansa kohti turnausta vierailemalla legendaarisen punakoneen hyökkääjän Valeri Harlamovin haudalla. Mukana olivat myös vuonna 1981 auto-onnettomuudessa menehtyneen Harlamovin ketjukaverit Boris Mihailov ja Vladimir Petrov.

Joukkueen kapteeni Ilja Kovaltshuk oli myös paikalle kerääntyneen median haastateltavissa.

– Olen käyttänyt kapteenin nauhaa aiemminkin, ja johtanut joukkueen jäälle ennenkin, joten tiedän, mitä se merkitsee. Tämä on minulle kunnia, ja tietenkin yritämme parhaamme mukaan saada maksimituloksen, kertoi Kovaltshuk KHL:n kotisivuilla.

Kovaltshuk on voittanut MM-kultaa vuosina 2008 ja -09.

– En pidä ennustamisesta. On tärkeintä olla henkisesti ja fyysisesti valmis. Kun pääsemme Tshekkiin, annamme kaikkemme ja pelaamme niin hyvin kuin osaamme. Tuloksista voi puhua turnauksen jälkeen.

Kovaltshukin johtaman joukkueen kunnianosoituksen kohde Harlamov oli urallaan selvästi meritoituneempi kuin kukaan nykyisistä Venäjän pelaajista. Hän voitti vuosien 1969-79 välissä kahdeksan MM- ja kaksi olympiakultaa.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen