Leijonien MM-miehistössä on tänä keväänä jälleen muutama kisojen ensikertalainen. Heistä Teemu Hartikainen oli kisaspekulaatioissa vahvasti mukana jo viime vuonna, mutta loukkaantumiset estivät hänen osallistumisensa niin Sotshin olympialaisiin kuin Minskin MM-kisoihinkin.

Tänä vuonna ”Härski” on mukana. Innoissaan totta kai, kuten SuomiKiekko-sivuston piinapenkki-haastattelusta voi huomata.

Millainen hetki oli, kun sait tiedon MM-paikasta?

Se oli tosi hieno fiilis, kun vihdoin ja viimein pääsi joukkueeseen. Se oli riemukas hetki ja on omalle uralleni iso juttu, että pääsen MM-kisoihin. Kihlattu ja isä olivat vieressä. ”Kojo” soitti ja sain heti kertoa heille.

”Kojo pyysi muuttamaan asioita”

Hartikainen esiintyi edukseen jo syksyn Karjala-turnauksessa. KHL-kausi tuotti muikeat 15 maalia ja yhteensä 40 tehopistettä.

Mikä vei sinut tänä vuonna kisoihin?

Alla on hyvä kausi ja niissä maajoukkueturnauksissa, joissa olen pelannut, on pelit menneet hyvin. ”Kojo” pyysi minun muuttamaan pelaamisessani tiettyjä asioita heti, kun MM-leiri alkoi. Hän kertoi, mitä pitää muuttaa, jos haluan kisoihin. Niitä asioita työstettiin kuukausi. Varmasti oli hilkulla, että olenko joukkueessa vai en. Pystyin muuttamaan asioita, joita hän pyysi ja pääsin. Kertoo varmasti siitä, että se oli isoin asia, miksi minut valittiin.

Mitä piti muuttaa?

Aika paljon puolustussuuntaan pelaamista. Se on sellaista, johon minun ei ole tarvinnut KHL:ssä keskittyä. Pelaan siellä niin hyökkäävässä roolissa. Videoita katsottiin paljon, ja sitä kautta sain sisäistettyä niitä asioita.

Minkälainen prosessi on muuttaa peliä näinkin lyhyessä ajassa?

Siinä joutuu miettimään asioita. Huomasin joissain peleissä, että jouduin miettimään pelatessa, eivätkä asiat tulleet selkäytimestä. Peli ei kulkenut niin hyvin. Sitten sain pelin kulkemaan, ja asiat tulivat itsestään. Yllättävän hyvin se tapahtui. En olisi itsekään odottanut, miten nopeasti se kävi. Katsoimme sitten videolta, miten nopeasti asiat saatiin muutettua. Siinä meni oma aikansa, mutta onneksi minulta se meni noin nopeasti.

”Energiaa riittää möyriä”

Hartikainen on hyökännyt ja hyökkää varmasti vapunpäivän USA-ottelussakin yhdessä Antti Pihlströmin ja Jarkko Immosen kanssa.

Mitä ketjultanne voi odottaa?

Anttihan luistelee paljon ja hakee paljon irtokiekkoja ja ”Jake” jakelee kiekkoja hyvin. Minulla on varmasti vastuuta kulmapelissä ja maalien syöttelyssä. Saan rakennettua kulmapelaamisen kautta paikkoja Antille ja Jakelle. Eiköhän me olla aika työteliäs ketju. Erikoistilannevastuuta ei varmaankaan tule paljoa, joten 5-5 –pelissä riittää energiaa möyriä kulmassa.

Uskotko, että hyviä taklauspaikkoja tulee myös MM-jäillä?

Varmasti pääsemme! Vauhti on varmasti niin kova, että pääsemme hakemaan Antin kanssa päätykiekkoja pakkien selän takaa. Ihan varmasti päästään taklailemaan.

Mikä on tavoitteena?

Henkilökohtaisesti tavoitteena on hyvät kisat, ja että pääsisin semmoiseen omaan peliini kiinni ja pärjäisimme joukkueena hemmetin hyvin. Haluan pystyä auttamaan joukkuetta ja olemaan tärkeä palanen sitä. Tarkoituksena on nyt päästä sisälle tähän hommaan, ja että ihmiset näkisivät, minkä tyyppinen pelaaja olen. Pääsen pelaamaan aika mustana hevosena, sillä suuri yleisö ei tiedä vielä, millainen pelaaja edes olen.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen