OULU. Tappara onnistui saalistamaan keskiviikon viidennestä finaaliottelusta voiton Oulusta ja vieritti ratkaisua eteenpäin, kun nyt finaalien tilanne on 3-2 Kärpille.

Tappara onnistui viemään keskiviikon pelin nimiinsä lukemin 4-3.

Ottelun jälkeen kirvesrintojen päävalmentaja Jussi Tapola kävi jo jäällä todella kuumana ottelun tuomaristolle ja toiselle päätuomarille Jari Levoselle kolmannessa erässä tapahtuneista tilanteista. Sama suora ja luja teksti tuli pinnalle myös lehdistötilaisuudessa.

– Jäähyt olivat vähän ihmeellisiä. Ensin (Ivan) Huml yritti sukeltaa yhden kerran toisessa erässä ja onneksi tuomarit eivät siihen menneet. Sitten koin, että oli vähän epäoikeudenmukaista yhdessä aloituksessa, missä meidän (Jukka) Peltolaa estettiin ihan täydellisesti pääsemästä kiekkoon ja kohta me oltiin boxissa. Se tuntui kyllä kummalliselta siinä vaiheessa ja siinä hetkessä. Olisi pitänyt tulla Kärpille kakkonen ja tulikin meille kakkonen. Se ei mennyt kyllä mun mukaan niin kuin piti.

– Se tilanne jäi nimenomaan harmittamaan, sillä siinä se aloitus oli todella tärkeä ja sitten meille tuli jäähy. Tuollaista kiekottoman pelaajan estämistä näkee harvoin noin räikeänä ja siinä olisi pitänyt uskaltaa viheltää Kärpille kakkonen. Sitä ei tullut ja yhtäkkiä meille tuli kakkonen. Pelin kulkuun nähden se, että jotain vähän kovistellaan maalialueella, niin se ei nyt ole mitenkään ratkaisevaa siihen verrattuna, että toista estetään kiekottoman. Se kuumensi mua se tilanne, Tapola kertasi tilannetta SuomiKiekko-sivustolle.

Mitä sitten Levonen viestitti takaisin?

– Kyllä ”Japan” kanssa pystyy asioista keskustelemaan ihan normaalisti. Japa sanoi, että katsoo videolta ja katsoo sitten, että menikö oikein vain väärin. Mutta kyllä mulle ainakin sinne aitioon tuli sellainen tunne, että meni väärin, koska Peltolalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä peittämään sitä kiekkoa hävityn aloituksen jälkeen.

Kärpät oli hetkeä ennen sitä tullut maalin päähän ja sai Stephen Dixonille tuomitun väkivaltaisuusjäähyn myötä mahdollisuuden ylivoimalla tulla tasoihin. Siinä se ei kuitenkaan onnistunut ja lopulta Tappara onnistui pitämään johtoasemansa.

– Hyvä, että tänään kääntyi meille ja pienet asiat taas ratkaisivat. Voitto oli tärkeä ja ainoa asia, mikä ratkaisee tässä vaiheessa. Ensimmäinen maali, mikä (Kristian) Kuuselalta tuli, oli juuri sitä, mitä haettiin. Maalin edestä tuli muutenkin niitä maaleja ja hyvä niin. Se on se tapa, millä näitä pelejä voitetaan, Tapola allekirjoitti.

– Varmasti tehtiin niitä pieniä asioita vähän paremmin kuin aikaisemmin ja sitä kautta ansaittiin se voitto, kirvesrintojen luotsi viittasi kolmeen edelliseen peliin ja niistä tulleisiin tappioihin.

Seuraava kohtaaminen onkin edessä perjantaina Tampereella, missä Tappara on edelleen selkä seinää vasten.

Asetelma ei siis muutu mihinkään verrattuna siihen, missä se nyt oli.

– Sama lähtökohta on, että ollaan selkä seinää vasten ja Kärpillä on vielä kaksi ottelupalloa. Ei muuta kuin hyvät asiat mukaan ja tiettyjä asioita pystytään vielä parantamaan. Kiva päästä tästä kotia, Tapola sanoi kääntäen katseet tulevaan.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen