TAMPERE. Perjantaina Kärppien ja Tapparan välisessä finaalisarjassa edessä on kuudes kohtaaminen Hakametsässä, johon lähdetään Kärppien 3-2-johdosta sarjan tilanteen suhteen.

Keskiviikkona Oulussa Tappara oli ensimmäistä kertaa selkä seinää vasten, mutta onnistui sen tilanteen selvittämään ja vierittämään ratkaisua eteenpäin.

Sen jälkeen kirvesrintojen leirissä ollaan edetty rauhallisesti kohti perjantain finaalia.

– Eilen kevyesti verryteltiin ja pelaajat tekivät mitä kukin teki. Sitten vain peruskaavalla, aamujää, pieni palaveri ja iltaa kohti, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kävi läpi valmistautumista ja sen vaiheita SuomiKiekko-sivustolle perjantain aamujäiden jälkeen jatkaen:

– Aika lyhyiden ohjeiden kera tässä mennään. Muutama kertaus pelistä ja Kärpät on kuitenkin niin tuttu pelaajille, tilanne on tuttu ja asetelma on tuttu, Tapola mietti.

Kokoonpanon saralla Tapola ja valmennusjohto eivät lähde tekemään yhden yhtä muutosta. Samat ketjut pysyvät yllä, mitä ne keskiviikkona Oulun viidennessä pelissä olivat.

Mutta mitä joukkueesta on sitten noussut tässä esille? Millaisia tuntemuksia?

– Rento joukkue on. Tämän on hieno tilanne joka tapauksessa. Päivät vähenevät kauden suhteen ja sen kyllä noista pelaajistakin näkee. Kaikki mitä varastossa on niin myös lyödään likoon, Tapola totesi.

Keskiviikkona Raksilassa molempien joukkueiden peli oli pitkään hyvin shakkimaista, kunnes kolmannessa erässä meno muuttui melkoiseksi karuselliksi. Se, että miten suoritus pysyy ehjänä 60 minuutin ajan, on Tapolan mielestä erittäin hyvä kysymys.

– Kyllä me ollaan vähän oppirahoja tuossa makseltu ja uskon, että siitäkin on opittu. Osataan kyllä olla tylyjä ja määrätietoisia, kun sen paikka on, tapparaluotsi alleviivasi ja viittasi juurikin siihen, miten suoritus on ajoittain heittelehtinyt.

Mitkä ovat sitten avainteemoja tänään?

– Olla aktiivinen, tyly ja kuitenkin viisas niissä paikoissa missä sitä pitää olla. Mutta ei tässä esimerkiksi sitä asetelmaa kannata miettiä, että ollaan selkä seinää vasten, ettei tule jotain puristamista. Lätkää vain ja nautitaan siitä. Meillä on hieno peli tulossa, hieno tulla ja pääasia on se, että pelataan tälle joukkueelle. Kuitenkin viimeisiä pelejä kun tuo joukkue saa pelata yhdessä, Tapola kävi läpi.

Perjantai-iltana tunnetila nousee varmasti Hakametsässä korkealle, mutta sen kanssa focuksen säilyttäminen on myös avainasemassa.

– Mutta sitä pitää olla. Ilman tunnetta näitä pelejä ei voiteta. Joskus se voi mennä yli, mutta sitten se on urheilua ja rehellistä sellaista. Ilman sitä kukaan ei näistä peleistä saa mitään irti. Jos menet tuonne pelaamaan virkamieskiekkoa ja sitten häviät sillä, niin se harmittaa kaikista eniten, Tapola sanoi suoraan.

Perjantaina kiekko tippuu jäähän Hakametsässä kello 18.30.

Ilari Savonen, Tampere
Twitter: @ilarisavonen