Petri Kontiolalla on takana vaikea kausi, mutta siitä huolimatta mies sai keväällä itsensä sellaiseen vireeseen ja kuntoon, että paikka MM-jäillä aukesi. Kontiola on ollut suuressa roolissa useissa arvoturnauksissa, ja samaa odotetaan taas.

Kontiola tunnetaan myös siitä, että esimerkiksi haastatteluissa hän on usein hyvällä tuulella, ja miehen naamalla näkyy tuttu virnistys. Tänä vuonna ”Konna” tuntuu kuitenkin olevan itsekin selvästi tietoinen siitä, että kaikki ei tapahdu itsestään. Hän mm. haki MM-kuntonsa aloittamalla MM-leirityksen jo sen ensimmäisellä viikolla.

Onko leiritys tuntunut pitkältä?

Aika on mennyt yllättävän nopeasti. Aluksi mietin, että nyt mennään pitkän kaavan mukaan. Kasassa on ollut hyvä porukka ja paljon tuttuja kasassa. Vanhemmatkin herrasmiehet putosivat sarjasta niin aikaisin pois, niin olemme päässeet viettämään paljon aikaa yhdessä. Siinä mielessä takana on kivat viikot.

Joko virne alkaa löytyä?

Ehkä vähän joo. Nyt, kun saatiin porukka kasaan, niin jännitys alkaa nousta ja kisafiilis tulla esiin. Ehkä se virne tulee, mutta ennen se on tullut pelien perusteella. Toivottavasti saamme hyvän startin, niin saamme hymyillä pitkän aikaa

Tuntuuko siltä, että se jännitys on hyvä asia?

Se on aina sitä. Jaetaan uutta rompetta, ja viritellään mailat paketteihin, ja lähdetään reissuun. Siitä tulee se ajatus, miksi olemme leireilleet. Leireillä ei sitä niin vielä ymmärtänyt. Siellä yritti vain päästä kuntoon. Nyt on hieno fiilis taas.

Oletko päässyt jo kuntoon?

On näyttänyt ihan hyvältä, mutta en jaksaa liikaa huudella. On niin vaikea kausi alla, joten ei lähdetä nyt huutelemaan. Kuten sanoin, toivottavasti saamme hyvän startin ja lento tulisi sitä kautta. Joukkueena mennään ja kasassa on hyvännäköinen paketti.

Rentoutta lisää koutseillekin

Kontiola on pelannut MM-jäilläkin usean eri valmennusjohdon alaisuudessa. Kari Jalonen saa esikuntineen sentteriltä kiitosta siitä, kuinka sai apua vaikeina kuukausinaan.

Millaiseksi uskot, että turnauselämä muodostuu uusien valmentajien kanssa?

Aika näyttää, mutta ammattimiehet on kyseessä. Tähänastinen oma kokemus on se, että kun on omia vaikeuksia alla, niin he ovat auttaneet GM:ää myöden selviytymään vaikeuksistani. Ehkä pientä rentoutta siellä päässä voisi olla, mutta ehkä se tulee, jos homma alkaa luistaa.

Kulta sinulta vielä puuttuu. Sitä varmasti haetaan?

Kyllä. Niin kuin sanoin, niin nyt on hyvä paketti kasassa. Olimme viime vuonna altavastaajia, mutta nyt minusta tuntuu, että meillä on yllätysvalmis porukka. Taistelimme viime vuonna hienosti ja pääsimme finaaliin. Petrataan vähän, että saataisiin se kulta. Se olisi huikea juttu.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen