A-maajoukkueen MM-leirillä töitä paiskiva Petri Kontiola on seurannut entisen seuransa Tapparan edesottamuksia Liigan välierissä omien sanojensa mukaan ”vähän”, mutta yksi suuri persoona on hänenkin silmäänsä otteluista osunut.

– Tappara-Lukko –parissa on hieno tarina menossa. Yhden pelaajan kanssa on niin monta yhteistä kaveria, niin ollaan mietitty, että mikähän siellä on meininki, ”Konna” virnuili Leijonien harjoitusten jälkeen Vierumäellä.

Viittaat todennäköisesti Ville Niemiseen?

– Joo. kävin viikonloppuna kotona, ja kuulimme ja näimme juttuja. Villehän painaa kuin nuori poika, hähhää!

Kontiola tavoittelee repaleisen kauden jälkeen tosissaan paikkaa Suomen MM-joukkueesta.

– Olemme saaneet jo aikaisin hyvän porukan kasaan. KHL-menestys jäi aika monella vajaaksi. Kausi loppui sen verran ajoissa, että oli hyvä tulla tänne. Jos pääsisi ”tatsiin” ja kisoihin, Kontiola tuumasi.

Petri Kontiolan laajempi haastattelu julkaistaan SuomiKiekko-sivustolla vielä hyvissä ajoin ennen torstai-illan Suomi-Saksa –ottelua.

Panu Markkanen, Vierumäki
Twitter @PanuMarkkanen