OULU. Liigan välierät saivat upeat loput, kun sekä Tappara ja Lukko että myös Kärpät ja JYP kävivät kovat väännöt seitsemänsissä kamppailuissa.

Näistä jatkoon selvisivät viime vuoden finalistit Kärpät ja Tappara, jotka eivät missään nimessä helpolla päässeet. Oulussa myös seitsemäs ottelu oli erittäin tasainen ja JYP painoi kuin yleinen syyttäjä päälle koko pelin ajan.

Isoa roolia Kärpissä kantoi kokenut sentteri Esa Pirnes, joka aloitti pelissä maalinteon ja iski lopussa tyhjiin aivan sen lopullisen ratkaisun.

Illan ensimmäisessä oli tuuriakin mukana, kun kiekko pomppi monen osoitteen kautta JYPin verkkoon.

– Taisin (Mika) Pyörälään osua, sitten muhun ja en tiedä osuiko vielä heidän pakkiin myös. Kyllä siinä todella kova sählinki maalin edessä oli, mutta tärkeää oli se, että saatiin se ensimmäinen maali ja päästiin siitä vähän niin kuin kuskin paikalle. Siitä oli hyvä jatkaa peliä, Pirnes kertasi osumaa SuomiKiekko-sivustolle.

Lopussa Pirnes laittoi tyhjiin 4-2 ja ne myös jäivät loppulukemiksi. Fiilikset olivatkin korkealla ratkaisun jälkeen.

– Oli huikea sarja ja hieno matsi vielä tähän seiskapeliin. Pikkaisen annettiin jännitystä loppuun, kun päästettiin heidät vielä maalin päähän, mutta hyvin saatiin pidettyä heidän miehet meidän maalilta pois ja sitten viimeinen tyhjiin. Loistava fiilis, mutta ei tässä hirveän kauaa kerkeä nautiskella.

Lopussa Kärpät olikin melkoisessa puolustustaistelussa, minkä se kuitenkin sitkeästi kesti.

– Kyllä kaikki äijät tekivät kaikkensa ja meille iso motto tähän peliin oli se, että teit mitä tahansa, niin kaverit ovat takanasi. Yhdessä mennään ja se meni hyvin, Pirnes näki.

Kotietu oli valttia sarjassa, sillä molemmat voittivat kaikki kotiottelunsa.

– Se oli se, mikä tämän ratkaisi. Molemmat olivat todella vahvoja kotonaan ja mekin ollaan pelattu täällä hyvin hienon kotiyleisön edessä ja vähän isommassa kaukalossa, 38-vuotias sentteri maiskutteli.

Finaaleihin vastaan asettuu Tappara, joka on Pirnekselle henkilökohtaisestikin hyvin tuttu.

– Nyt tulevat eteen uran neljännet finaalit ja Tappara on ollut jokaisessa niissä mukana. Kahdesti ensin heidän paidassa ja viime vuonna sitten Kärpissä, nyt sitten taas. Tuttu ja turvallinen.

– Olisi sieltä tullut sitten Lukko tai Tappara, niin ei sillä niin väliä ole. Tärkeää oli se, että päästiin tuosta eteenpäin, mutta totta kai, sytyttäähän tuo Tappara. Itsellä toki oli se, että olisi sitten tullut Lukko tai Tappara vastaan, niin molemmissa on tullut itse pelattua.

Lähtökohdista puhuttaessa erityisesti yksi puoli nousee vahvasti Pirneksellä esille, kun puhutaan kehitettävistä kohdista.

– Varmasti maalinedustapelaaminen ja ylipäätänsä puolustuspelaaminen pitää saada vielä paremmalle mallille. Kyllä meillä tuli liian paljon tuosta maalin edestä osumia tässä sarjassa. Se täytyy laittaa kuntoon.

Pelillisellä puolella Pirnes uskoo, että haastavasta JYP-sarjasta saattoi olla jopa paljonkin hyötyä Kärpille.

– Se on aina hyvä, että vastustaja laittaa tiukille, sillä siinä joutuu koko ajan kehittämään peliään ja joutuu miettimään eri asioita. Jos menee vain voitosta voittoon, niin kun tiukka tilanne tulee vastaan, niin ei välttämättä pysty niitä sitten kääntämään.

– Mutta kyllä saa täyden työn tehdä, että pystyy neljä voittoa ottamaan, Pirnes niputti yhteen lähtökohdat.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen