Liigan välierissä maanantaina vuorossa ovat kolmannet kohtaamiset Kärppien ja JYPin sekä Tapparan ja Lukon välillä.

Molemmat sarjat ovat tällä hetkellä tilanteessa 1-1.

Oulussa tahkottavaan vääntöön JYP saa mukaansa lauantaina sarjan toisessa ottelussa pelikiellossa olleen Jani Tuppuraisen. Hän ottaa paikan tutusta ketjusta Markus Hännikäisen ja Anssi Löfmanin viereltä.

Tämä taas tietää sitä, että tshekkilaituri Petr Hubacek siirtyy takaisin kolmosketjuun Miika Lahden ja Juuso Ikosen vierelle.

Kärpillä kokoonpanossa ei tapahdu isoja muutoksia siihen nähden, missä muotissa se oli lauantain Jyväskylän pelin loppuhetkillä.

Kapteenin Lasse Kukkosen pelikunto on Ilta-Sanomien mukaan vielä arvoitus ja se selviää lopullisesti alkulämmittelyn kohdalla tai jo sitä ennen. IS:n juttu aiheesta löytyy täältä.

Alustavassa kokoonpanossa Kukkonen ei ole merkattuna Kärppien puolustukseen. Kukkonen missasi lauantain toisen välieräottelun, kun hän sai kovan tällin perjantain ensimmäisen välieräottelun loppuhetkillä juurikin Tuppuraisen taklauksen myötä.

Molempien joukkueiden kokoonpanot illan otteluun:

Kärpät

Mika Pyörälä – Ben Maxwell – Ivan Huml
Lukas Kaspar – Esa Pirnes – Sakari Manninen
Julius Junttila – Joonas Kemppainen – Joonas Donskoi
Mikko Alikoski – Patrick Davis – Juho Keränen

Markus Nutivaara – Adam Masuhr
Dan Spang – Arto Laatikainen
Ryan Glenn – Mikko Niemelä
Ari Vallin

Iiro Tarkki (Tomi Karhunen)

JYP

Darryl Boyce – Eric Perrin – Tuomas Pihlman
Markus Hännikäinen – Anssi Löfman – Jani Tuppurainen
Petr Hubacek – Miika Lahti – Juuso Ikonen
Markus Poukkula – Valtteri Hotakainen – Markus Nenonen

Mikko Mäenpää – Marko Kauppinen
Mikko Luoma – Juuso Pulli
Mikko Kalteva – Aleksi Salonen
Mikko Viitanen

Tuomas Tarkki (Sami Rajaniemi)

Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 17:00.