Torstain liigakierroksella nähtiin Tampereella kutkuttava kamppailu aivan jo kevättä ajatellen, kun vastakkain olivat Tappara ja Kärpät.

Kärkitaistossa voiton vei nimiinsä Tappara lukemin 4-2.

Avauserässä Teemu Aalto vei Tapparan johtoon, jota kasvatti toisessa erässä Jarkko Malinen.

Joonas Donskoi ja Arto Laatikainen toivat kuitenkin Kärpät tasoihin.

Sitten esille asteli Olli Palola, joka kumautti kauden 28. maalinsa ja samalla pamautti ottelun voittomaalin. Palola johtaa myös tällä hetkellä Liigan maalipörssiä.

Lopussa Kristian Kuusela iski vielä tyhjiin ja katkaisi Kärppien kiriyritykset.

Voiton myötä Tapparalla on kasassa 101 pistettä ja Kärpät on nyt kahdeksan pisteen päässä, kun jäljellä on kolme kierrosta. Täten Kärpät ei vielä varmistanut runkosarjan voittoa torstaina.