Mitä Janne Niinimaalle tulee mieleen entisestä pelikaveristaan Teemu Selänteestä?

– Huippukiekkoilija ja hieno ystävä jonka energia ja positiivisuus tarttuu ympäristöön, Niinimaa kertoo SuomiKiekko-sivustolle.

Selänteellä on Niinimaan mukaan myös vakavampi puoli, jonka hän on näyttänyt ystävilleen.

– Olemme käyneet loistavia vakavampiakin keskusteluja kun on ollut tiukka paikka esimerkiksi loukkaantumisesta johtuen tai pelaajasopimuksiin liittyen, Niinimaa kertoo.

Niinimaa ja Selänne pelasivat ensimmäistä kertaa samassa joukkueessa vuonna 1994 kun Selänne ja Jari Kurri saapuivat Jokereihin NHL:n työsulun ajaksi. Ex-puolustaja on nähnyt iloisen ja energisen Selänteen myös menettävän malttinsa.

– Hänestä huokuu positiivisuus ja iloisuus, mutta kun hän on suuttunut, tappion jälkeen on voinut esim. pukukopissa tavaraa lennellä.

Selänteestä tulee Jari Kurrin ja Teppo Nummisen jälkeen kolmas suomalaispelaaja, jonka pelinumero jäädytetään NHL:ssä. Voiko kolmikkoa laittaa järjestykseen?

– Ai j***lauta! Teppo on idolini, Jari Mr. Hockey ja Teemun tilastot ovat omaa luokkaansa. Se on ihan mahdoton tehtävä. En lähde laittamaan järjestykseen tuota kolmikkoa, Niinimaa muotoilee.

Anaheim Ducks jäädyttää Selänteen pelinumeron 8 tulevan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Tapahtuman näkee ilmaiseksi Viasatilta n. klo 04.05 alkaen.

Jesse Happonen