Ruotsalainen Henrik Karlsson on vallannut Jokereiden ykkösmaalivahdin paikan taistelussa Riku Heleniusta vastaan. Karlsson on torjunut Jokereille tällä kaudella 19 KHL-voittoa. Viimeisin näistä tuli lauantaina Minskin Dynamoa vastaan maalein 5-2.

Maanantai-iltana Karlssonia ja Jokereita odottaa revanssia narripaidoista janoava Pietarin SKA. SuomiKiekko-sivusto otti jättimäisen maalivahdin piinapenkkinsä pihteihin.

Miltä paluu liigapeleihin voitolla tuntui?

Olin jännittynyt ennen peliä, sillä emme olleet pelanneet pitkään aikaan täällä. Olimme vierasreissulla ja itse olin maajoukkueessakin. Oli hienoa palata tänne. Yleisö oli hienosti mukana. Sitä on myös paljon joka pelissä. Faniemme edessä on uskomattoman hienoa pelata.

Minskiä vastaan taaksesi meni vain kaksi maalia. Mikä on hyvän vireesi salaisuus?

Teen töitä koko ajan, ja haluan parantaa jatkuvasti. Haluan olla parhaimmillani pudotuspeleissä. Pelasimme Minskiä vastaan hyvin joukkueena, ja se oli iso voitto. Nyt on vielä isompi peli tulossa.

”Haluan ison roolin”

Karlsson oli syksyllä sangen epävarman oloinen, mutta tällä hetkellä 198-senttinen vahti on hyvin vakuuttava ilmestys tolppien välissä. Hän peittää isolla kropallaan maalin hyvin sekä pystyssä että jäässä.

Millä olet ottanut enemmän pelaavan maalivahdin paikan?

Pidän roolistani. Haluan ison roolin joukkueessa, ja teen paljon töitä pitääkseni sen. Yritän tulla joka päivä paremmaksi ja voittaa aina, kun pelaan.

Itseluottamuksesi tuntuu olevan hyvällä tolalla.

Mitä vain tapahtuu, pystyn pelaamaan omaa peliäni 60 minuuttia. Se antaa itseluottamusta. Vaikka maali joskus meneekin tiukassa pelissä, en stressaa.

Kuinka helposti pystyt nollaamaan tilanteet?

Viimeiset pari kuukautta ovat menneet tässäkin mielessä hyvin. Olen pystynyt keskittymään omaan peliini täyden ajan. Tulee maaleja tai ei, pelaan samalla tavalla. Toivottavasti pystyn antamaan sillä joukkueelle itseluottamusta. Muut tietävät, että en mene pois tolaltani, vaikka mitä tapahtuisi, vaan pystyn jatkamaan peliäni.

”Omsk oli hyvä kokemus”

Haastattelutilanteessamme yksi joukkueen puolustajista kulki ohitsemme, ja kuuli, kun puhuimme Jokereiden tiiviistä alakerrasta. Kun Karlsson alkoi puhua syistä, miksi Jokereille tehdään vähän maaleja, kuului viereltä huikkaus: ”Good defenders.”

Vaikka kiekkoilijoiden suurta hupia on härnätä joukkuekavereita useinkin kesken haastattelujen, on tuossa huudahduksessa totuuden siemenkin. Tämän tunnustaa myös nyt toista KHL-seuraansa edustava Karlsson.

Miltä joukkueen puolustuspeli tuntuu?

Valmentajat muistuttavat meitä jatkuvasti hyvän puolustuksen tärkeydestä. Rakenne on hyvä ja teemme paljon töitä joka pelissä. Joukkueessa on myös taitoa, joten maalejakin syntyy.

Onko pelaaminen nyt helpompaa kuin aiemmassa KHL-seurassasi?

Kun menin Omskiin, heillä ei ollut hyvä kausi menossa. Siellä kävi kolme valmentajaa ja muistaakseni kuusi maalivahtia. Se oli vaikea paikka, mutta hyvä kokemus minulle. Pelasin ihan kelvollisesti, mutta se ei riittänyt pudotuspeleihin. Olen tyytyväinen, että olen täällä ja hyvässä joukkueessa. Meillä on mahdollisuus voittaa jokainen peli. Toivottavasti pelaamme pitkät pudotuspelit näiden jäljellä olevien 19 runkosarjapelin jälkeen.

Koetko olevasi tällä hetkellä parhaimmillasi?

Voin vielä parantaa paljon. Saan siitä energiaa työntekoon. Maalivahtivalmentajamme (Markus Ketterer, toim. huom.) on todella hyvä. Tämä on hyvä tilanne minulle.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen