Helsingin IFK isännöi perjantai-iltana viimeistä kertaa tämän kauden ainoaa paikallisvastustajaansa Espoon Bluesia. Kauden kuusi aiempaa kohtaamista ovat päättyneet kotivoittoihin Bluesin johtaessa voitoin 4-2.

Tämän illan ottelu on joukkueille toinen tammikuun tasaus –otteluista. Blues kaatoi HIFK:n torstaina kotonaan puhtaasti 4-0. Blues on ennen perjantai-iltaa sijalla kymmenen. Matkaa suoraan pudotuspelipaikkaan on kolme pistettä, mutta alemman pudotuspeliviivan alla vaanii HPK saman marginaalin päässä.

– Kova peli on tulossa. HIFK on varmasti ärsytetty, ja tulee kotonaan kovaa. Kaikki pisteet ovat tärkeitä, jos haluamme pudotuspeleihin. Niitä lähdetään hakemaan, sanoo Bluesille eilen tehot 1+1 tehnyt Miro Aaltonen SuomiKiekko-sivustolle.

Joko pelaatte käytännössä pudotuspelejä?

– Ehkäpä joo. Periaatteessa kyllä pelaamme.

Aaltonen on yhdessä Ville Korhosen kanssa Bluesin paras maalintekijä. Molemmat ovat paukuttaneet 12 osumaa. Joulu- ja tammikuussa Aaltonen on tehnyt seitsemän maalia.

– Nyt on ollut hyvä draivi päällä. Olen päässyt pelaamaan Kimin (Hirschovits) ja Korhosen Villen kanssa. Kemiat ovat löytyneet hyvin. On kulkenut paremmin kuin syksyllä.

– Voittoja tarvitaan. Kun on sellainen rooli, että pelaa ykköskentässä ja ylivoimaa, niin on selvää, että tulosta pitää tulla, Aaltonen sanoo.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen