USA voitti Slovakian nuorten MM-kisoissa 3-0 maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa käydyssä kamppailussa.

USA:n maaleista ottelussa vastasivat Sonny Milano, Dylan Larkin ja John Hayden. USA:n maalilla nollapelin pelasi Thatcher Demko.

– Maalivahtimme ovat olleet todella hyviä ja kaikki lähtee maalivahtipelistä. Olemme painottaneet myös pelaamista kiekon kanssa ja sitä, että silloin kun meillä ei ole kiekkoa, niin kuinka nopeaa saamme sen takaisin. Olemme puhuneet kesästä lähtien, että se on vahvuutemme, että voimme käyttää luisteluamme, jalkojamme, ja saada sitä kautta kiekon takaisin, mutta täällä olemme pitäneet kiekkoa paljon ja se on helpottanut puolustamista, USA:n päävalmentaja Mark Osiecki sanoi NHL.comin mukaan.

Slovakian maalilla Denis Godla oli jälleen ilmiömäinen. Hän torjui 45 laukausta. Slovakian Suomi-voitossa Godla oli ratkaiseva tekijä.

– En voi sanoa mitään pahaa Godlasta. Meidän hyökkäys ei saanut tänään mitään aikaan, Slovakien valmentaja Ernest Bokros totesi pelin jälkeen.