Oulun Kärppien riveissä varsin vahvan alkukauden pelannut Joonas Donskoi kuittasi Leijonien päävalmentajalta Kari Jaloselta kutsun Venäjän EHT-turnaukseen, jonne Leijonat lähtee hyvin nimivahvalla joukkueella.

On Ville Leinoa, Juhamatti Aaltosta, Oskar Osalaa, Jarkko Immosta, Sakari Salmista ja kumppaneita.

Donskoi suhtautuukin tulevaan turnaukseen todella innolla.

– On se kyllä mukava, että pääsee tavallaan mittamaan omaa tasoaan sinne. Näkee sen, että miten se oma taso riittää esimerkiksi verrattuna viimekertaiseen käyntiin ja viime joulukuun EHT-turnaukseen, missä tuli oltua mukana. Onko kehitystä tullut ja pystyykö repimään itsestään irti kaiken? Se on tosi mahtava nähdä, Donskoi tuumaa SuomiKiekko-sivustolle maajoukkuekutsusta.

Donskoi oli jo marraskuussa pelatun Karjala-turnauksen kohdalla sellainen nimi, jonka olisi voinut hyvinkin odottaa tulevan mukaan kyseiseen turnaukseen. Vielä silloin häntä päätettiin kuitenkin lepuuttaa ja silloin viereltä ketjukaverit Kärpistä Joonas Kemppainen ja Julius Junttila matkasivat Helsinkiin.

Nyt Donskoi pääsee erittäin kovaan seuraan, sillä Leijonilla on yksi viime vuosien nimivahvimmista joukkueista jalkeilla yksittäisessä EHT-turnauksessa.

– Hyvä joukkue on ehdottomasti. Paljon KHL:stä miehiä ja itselle vähän sellaisia ei niin tuttuja muuta kuin ihan nimeltä. Mukava päästä pelaamaan heidän kanssa, Donskoi tuumaa ja jatkaa tulevasta:

– Siellä on monella aika kovat niput jalkeilla ja tietää haastetta sitä kautta.

Vastuunkantaja

Tiistaina seurajoukkuetasolla Donskoilla oli myös aihetta hymyyn, kun Kärpät eteni hienosti neljän parhaan joukkoon Mestarien liigassa eli CHL:ssä.

Oululaisjoukkue onnistui lopulta voittamaan molemmat osaottelut SaiPaa vastaan puolivälierävaiheessa ja eteni jatkoon yhteismaalein 5-2.

Vaikka SaiPa pääsikin horjuttamaan ja tekemään pientä takaa-ajoa, oli myös toisen osaottelun suoritus Kärppien osalta Donskoin mieleen.

– Meillä oli kova työmoraali läpi illan ja paljon maalipaikkoja. Se maalinteko vaan sitten tökki. Hyvin kuitenkin jaksettiin kärsivällisesti painaa ja kyllä ne maalit sitten myös sieltä tulivat, kun jaksoi yrittää.

– Tuossa olisi voinut kuitenkin helposti turhautua siihen, että ei vaan uppoa. (Jussi) Markkanen pelasi kuitenkin heidän maalilla aika hyvin. Tärkeää oli myös se, että jaksettiin puolustaa hyvin ja samalla uskottiin siihen, että kyllä ne maalit sitten myös sieltä tulevat, Donskoi lisäsi.

Donskoi nousi itse myös vastuunkantajaksi iskettyään toisen kamppailun 2-1-maalin. CHL:ssä 10 ottelussa tähän mennessä 22-vuotias laituri on ollut Kärppien paras pistemies, kun tehot ovat olleet 7+4=11.

Nyt maalinteossa oli myös tuuria mukana, sillä Donskoin ensimmäinen vetoyritys epäonnistui pahasti. Lopulta kiekon karkaaminen toimikin melkoisena harhautuksena paljon vastaan tulleelle Markkaselle.

– Hyvä maltti oli, Donskoi naurahti.

– Vaikka se nyt vähän vahinko oli, niin tuota voisi käyttää enemmänkin. Nykypäivänä maalivahdit pomppaavat sieltä niin paljon vastaan, niin jos suoraa ampuu, niin se on niin monesti sitten suoraan logossa. Kun miettii, niin jos se maalivahti tulee vastaan ja vie vähän sivulle, niin vaikea siellä on sitten molarin enää ehtiä mukaan.

Seuraavana CHL:ssä välierätasolla Kärpillä vastassa on Frölunda. Ensimmäinen peli on vuorossa tammikuun 13. päivä ja ratkaiseva toinen puolestaan 20. päivä samaa kuuta.

Liigassa puolestaan Kärppien ja Donskoin urakka jatkuu torstaina, kun vastassa on vierasottelussa HIFK.

Ilari Savonen, Oulu
Twitter: @ilarisavonen