Espoo Bluesin osalta alkukausi Liigassa on ollut luvalla sanoen vahvasti kaksijakoinen. Hyvää peliä tai paria hyvää peliä on seurannut useamman kerran tappio jos kaksi.

Tällä hetkellä espoolaisseura on sarjataulukossa sijalla 11. Eroa viimeisellä pudotuspelipaikalla tällä hetkellä olevaan SaiPaan on kuusi pistettä.

Tuoreeltaan vastuunkantajien joukkoon on vahvasti noussut Miro Aaltonen, jonka syksyn pelit ehtivät mennä hyvinkin nihkeissä merkeissä.

Usko tähän mennessä tehot 10+6=16 iskeneellä Aaltosella ei ole kuitenkaan missään vaiheessa horjunut.

– Sitä on jatkanut tuossa vain työntekoa ja luottanut siihen, että se oma taso löytyy ja pystyy nousemaan sille. Ei ole mitään poppakonsteja tehnyt, vaikka on tuossa ollut kyllä parantamisen varaa omassa pelissäkin, Aaltonen sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

– Vähän sellaista hakemista on ollut, mutta nyt näyttää kuitenkin siltä, että peli on menossa parempaan suuntaan. Siitä vain pyrkii jatkamaan.

Kahdessa viimeisimmässä pelissä Aaltonen on iskenyt molemmissa kaksi maalia. Osumien ja pisteiden saralla hänen harteillaan onkin ollut paljon odotuksia ja hiljalleen Aaltonen on pystynyt ottamaan jälleen roolia kyseisellä saralla.

– Tuota kautta pystyy ehdottomasti auttamaan joukkuetta voittamaan. Sehän se tärkein asia tuossa on, Aaltonen tulospuolesta.

Ja se klassinen teema pätee myös nyt.

– Kyllähän ne onnistumiset ruokkivat itseluottamusta. Toivottavasti niin myös jatkuu, mutta varmaa on se, että työnteko tuossa jatkuu koko ajan, Aaltonen painottaa.

Joukkueena Bluesin alkukaudessa on ollut pitkällä pätkällä paljon yhtäläisyyksiä. Välillä eteen on tullut hyviä suorituksia, mutta perään taas useamman pelin tappioputkia.

Syitä tiettyyn tasaisuuden puutteeseen Aaltonen ei suoralta kädeltä osaa sanoa.

– Noista vain pitää päästä yli ja kyllähän me jokaista peliä olemme lähteneet voittamaan. Tämä liiga on vain niin tasainen ja joka ilta pitää olla valmis antamaan kaikkensa, jos haluaa voittaa.

– Todella hyvä ilmapiiri tuossa joukkueessa on, että vaikka välillä ei ole voitettu pelejä, niin se ei ole näkynyt suuremmin sitten missään, Aaltonen nostaa esille.

Yksi asia, mihin Blues nojaa vahvasti myös vuoden 2015 puolella, on hyvin kirkkaana Aaltosella mielessä.

– Työnteko päivästä toiseen, se on se meidän juttu. Yksi isoista arvoista.

Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen