Ei liene kenellekään yllätys, minkämaalainen joukkue oli itävaltalaisella Red Bull Salzburgilla tänään vastassa.

Kyllä, ruotsalainen.

Luleå Hockey hävisi ensimmäisen CHL-neljännesvälieränsä kotonaan Salzburgille 2-4. Sama meno jatkui tiistaina Itävallassa: kotijoukkue pyöritti avauserässä 3-0- ja 4-1-johtoon, eli yhteismaaleissa jo 8-3.

Sitten alkoi ruotsalainen kiri: toisen erän lopulla 12 minuutissa huimat 5 maalia eli yhteistilanne tasoihin 8-8!

Yhden kirimaaleista tekaisi Lennart Petrell, mutta Luleån juhlituin sankari oli kuitenkin Suomessa ehkäpä vähemmän tunnettu suomalainen, nimittäin Niklas Fogström tehoilla 2+1 sekä maali rangaistuslaukauskissa.

Kolmannessa erässä Luulaja ehti jo johtoonkin. Salzburg toipui kuudesta peräkkäisestä takaiskusta vielä maalintekoon, joten peli vietiin 5-7-tuloksen ansiosta jatkoajalle ja lopulta rankkareille, jotka Luulaja sitten hoiti kotiin.

Myös toinen ruotsalaisseura, Linköping, näytti, että pelit kannattaa pelata loppusummeriin asti. Linköping voitti Sparta Prahan viikko sitten vieraissa 2-1, ja samoilla numeroilla tshekit johtivat Ruotsissa – kunnes Linköping iski 2-2.

Ja tuo ratkaiseva maali, se syntyi kaksi sekuntia ennen täyttä aikaa.

Kaikki CHL-neljännesvälierien tulokset erikoissivultamme.