Jokerit viettää parhaillaan ansaittua taukoa KHL-peleistä. Se pelasi viimeksi tiistai-iltana, ja seuraavana on ohjelmassa neljän vierasottelun viikko.

Joukkue lähtee Venäjälle kaksi tappiota niskassaan, sillä viime peleissä Ufa ja Omsk olivat narrilaumaa parempia. Jokereiden hyökkääjä Steve Moses on ollut viime otteluissa hyvässä vireessä, ja hänet valittiin jopa koko KHL:n viikon hyökkääjäksi.

SuomiKiekko-sivusto tapasi Mosesin haastattelun merkeissä.

Mitä sanot viime ottelustanne Omskia vastaan?

Omsk puolusti hyvin, eikä meillä ollut paljoa paikkoja. Emme saaneet miehiä ja kiekkoa maalille tarpeeksi. Pelasimme ok-tasolla, mutta se ei riittänyt.

Se ok-taso ei taida riittää tässä liigassa?

Niin voi sanoa. Pelasimme hyvin, mutta kuten sanoit, ei se riitä varsinkaan suurimpia seuroja vastaan. Meillä on takana raskas kuukausi, kun olemme pelanneet joka toinen päivä lähes niin kauan kuin jaksan muistaa. Se ei kuitenkaan ole mikään tekosyy, sillä kaikki pelaavat paljon. Näistä kokemuksista on opittava, ja pelattava jatkossa paremmin.

Olette pelanneet kaksi viime peliä KHL:n kärkiseuroja vastaan, miltä taso on tuntunut?

Ufa-peli olisi voinut päättyä kummin päin vain. Meilläkin oli paikkoja, ja esityksemme oli varsin hyvä. Erot eivät ole suuria, mutta kyllä kärkijoukkueiden taso on korkeampi. Niitä vastaan omaakin tasoa on nostettava, jos haluamme voittaa.

”Odotimme olevamme hyvä joukkue”

Jokereiden alkukausi on ollut menestys. Kun jatkoaikavoitot lasketaan mukaan, on 21 ottelun jälkeen voittoja kasassa peräti 15. Jokerit on Bobrov-divisioonan toisena ja taistelee läntisen konferenssin kolmossijasta tiukasti Moskovan Dynamon kanssa.

Mitä sanot kaudestanne kokonaisuutena, kun takana on yli 20 peliä ja olette kärjen tuntumassa?

Odotimme olevamme hyvä joukkue. Matkaa on vielä siihen, kuinka hyviä haluamme olla. Olemme silti melko tyytyväisiä alkuumme. Kaksi peräkkäistä tappiota ei tietenkään tunnu hyvältä, mutta toivumme tästä. Katsomme nämä pelit tarkkaan ja parannamme niitä asioita, joita voimme.

Mitä sanot omista esityksistäsi, nyt kun sinut valittiin hiljattain koko liigan viikon hyökkääjäksi?

Neljä kotipeliä menivät hyvin. Ketjussamme on hyvä kemia, ja pelaan kahden hyvän pelaajan kanssa. Tämä on ollut hauskaa. Tällaisia pelejä toki tulee joskus, ja seuraavassa pelissä meidän on oltava parempia.

Oletko mielestäsi nostanut omaa henkilökohtaista tasoasi viime kausista?

Luulen niin. Tämä on kolmas ammattilaiskauteni. Opin koko ajan ja tulen paremmaksi. Yritän kehittyä joka päivä, ja toivon sen näkyvän. En saa jatkon kannalta olla tyytyväinen siihen, mitä olen nyt.

”Tiedämme, mitä odottaa”

Jokereiden tuleva viikko-ohjelma on siis kova. Maanantaina vastassa on Vitjaz, keskiviikkona vastaan asettuu Lokomotiv, perjantaina Sotshi ja viikon huipentaa sunnuntaina ottelu yhtä koko liigan kovinta joukkuetta eli Moskovan Dynamoa vastaan.

Nyt joukkue jo tosin tietää, mitä Venäjällä matkustaminen vaatii.

Lepo taitaa tulla tarpeeseen, ennen kuin lähdette taas reissuun.

Siitä tulee taas tiukka vieraskiertue. Pelaamme kovia joukkueita vastaan ja jokaisesta ottelusta tulee taistelu. Haluamme pelata hyvää kiekkoa.

Tottuuko pelien rytmiin?

Luulen niin. Olemme enimmäkseen onnistuneet kropanhuollossa ja olemme olleet siinä mielessä valmiita peleihin. Tätä ei voi käyttää tekosyynä, mutta pelejä on paljon lyhyessä ajassa. Nyt meillä on välipäiviä, ja koetamme saada energiat ja voimat takaisin. Toivottavasti palaamme voittojen tielle vieraspeleissä.

Onko ajan myötä helpompaa, kun kaikki ei ole uutta?

En usko, että se on helpompaa, mutta nyt ainakin tiedämme, mitä odottaa. Matkustaessa on varmistettava, että saa nukuttua hotelleissa hyvin. Joka toinen päivä matkustaminen ei ole helppoa. Se uuvuttaa hieman. On vain hoidettava hommansa hyvin.

Pystyykö reissuista myös nauttimaan?

Kyllä. On mukavaa reissata porukalla. Saamme samalla vietettyä aikaa yhdessä joukkueena. Lyhyemmät 4-5 päivän reissutkin voivat olla vaikeita. Vieraskiertue on tappioiden jälkeen merkittävä, että saamme pisteitä.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen