Buffalo Sabresin lupaava suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen on tempaissut kesällä toden teolla ja pudottanut painoaan 12 kiloa. Ristolainen sanoo olevansa nyt paremmassa kunnossa kuin viime kaudella.

– Olen nopeampi ja vahvempi nyt. Laihtuminen antoi itseluottamukseeni sysäyksen, koska tunnen olevan paremmassa kunnossa nyt kuin ennen, Ristolainen kertoi the Buffalo Newsin mukaan.

– Söin ehkä liikaa pikaruokaa ennen. En tajunnut sitä, mutta huomaan sen nyt.

Ristolainen painoi 104 kiloa, kun Buffalon viime vuoden harjoitusleiri alkoi. Nyt Ristolaisen kohdalla vaaka värähtää noin 92 kiloon.

Ristolainen pelasi viime kauden pääosin AHL:ssä. Hän tavoittelee tosissaan pääsyä Sabresin NHL-kokoonpanoon. Harjoitusleirillä Ristolainen on pelannut kokeneen NHL-pelaaja Andre Benoit’n vierellä.

Ristolaisen painonpudotuksesta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Yle.