Ilta-Sanomien mukaan Tapparalla ja sen entisellä pelaajalla Ville Niemisellä on yhä sopimus päällä.

Nieminen siirtyi keväällä Lukkoon sen jälkeen kun selvisi, ettei Tappara lähde käyttämään hänen sopimuksessaan ollutta optiota.

Nyt Niemisen ja Tapparan väliltä on kuitenkin paljastunut se, että heillä on edelleen diili voimassa siitä, että Nieminen alkaa valmentamaan Tapparan junioreita heti peliuran päättymisen jälkeen.

Kyseessä yhden vuoden ja muutaman kymmenen tuhannen euron arvoinen sopimus.

Kumpikaan osapuolista, Nieminen tai Tapparan puolelta toimitusjohtaja Mikko Leinonen eivät kommentoi asiaa tarkemmin.

Ilta-Sanomien alkuperäinen juttu löytyy täältä.